Teinitytön överiksi menevät seikkailut

Oletus

Caragh M. O’Brien: Birthmarked

Roaring Book Press 2010

368s.

16-vuotias Gaia opettelee äitinsä jalanjäljissä kätilöksi. Gaialla on kasvoissaan puolet niistä peittävä palojälki ja arka luonne, mutta hän on juuri hoitanut synnytyksen yksin aivan ensimmäistä kertaa. Lapsen Gaia ottaa mukaansa ja vie Enklaaviin, muurin takana olevaan rikkaaseen kaupunkiin. Niin kuuluu tehdä kuukausittain kolmelle ensimmäiselle lapselle. Enklaaviin annettuja lapsia ei nähdä enää koskaan, mutta he saavat siellä varmasti paremman elämän kuin saattaisivat saada Gaian asuinalueella, Western Sector 3 -nimisessä köyhässä naapurustossa muutin ulkopuolella. Enklaavia kadehtivat kaikki, eikä sääntöjä kyseenalaisteta.

Kunnes Gaia palaa kotiin ja saa kuulla vanhempiensa tulleen pidätetyiksi petturuudesta epäiltynä. Ensin Gaia on vain alistua asian tilaan, mutta päättää sitten lähteä mahdottomalta tuntuvalle tehtävälle vanhempiaan etsimään. Samalla hänelle selviää, etteivät vanhemmat ehkä olekaan aivan niin passiivisia ja lainkuuliaisia kuin Gaia on aina luullut. Mikä merkitys on pienillä, lähes huomaamattomilla pisteillä, jotka Gaian äiti tatuoi kaikkiin maailmaan auttamiinsa lapsiin? Entäpä kutojaisän piilottamalla hiusnauhalla, jossa on omituisia symboleita…?

Birthmarked on varsin sujuvaa luettavaa, ja sainkin sen loppuun yhdessä päivässä, sillä vauhti ja vaaralliset tilanteet seuraavat toisiaan ja lukija tahtoo tietää miten Gaian käy. Tästä huolimatta lukija kypsyy kirjaan jossakin Gaian eeppisen pelastusmatkan puolivälissä. Loputtomat läheltä piti -tilanteet ja mahdottomalta tuntuvat täpärät pelastumiset mitä moninaisemmista pattitilanteista alkoivat vähitellen ärsyttää. Vankilapaot, murtautuminen torniin vangittua äitiä vapauttamaan… Homma menee kertakaikkiaan naurettavaksi, ja lopussa en ollut enää pitää Gaiasta lainkaan, niin mahdottoman hyvä mäihä tällä kävi koko ajan. Ehkä nuorille suunnatulta dystopialta ei pitäisi vaatia liikaa realismia, mutta tässä mentiin kyllä jo överiksi!

Ja vielä sananen kirjan lopusta: nykyään on ilmeisesti suuressa muodissa kirjoittaa trilogioita, ja etenkin nuorille suunnattuja dystopisia sellaisia. (Mm. Suzanne Collinsin Nälkäpeli- ja Lauren Oliverin Delirium-sarja, etc etc ad infinitum.) Se on ihan ookoo – lukijathan tahtovat usein tietää tutuista hahmoista lisää, ja kaipa kirjailijakin niistä ihan mielellään kirjoittaa. Henkilökohtaisesti kuitenkin vihaan kirjoja, joiden loppu jätetään avoimeksi niin että lukija jää väkipakolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa kieli pitkällä ja pienen hädän vallassa. Minä nimittäin tykkään kirjoista itsenäisinä kertomuksina, tai sellaisina toimivina pieninä kokonaisuuksina – ilman tuntemusta siitä, että tässä minulle jo pakkomyydään sarjan seuraavaa osaa.

Kaikenkaikkiaan Birthmarked oli siis ihan sujuva ja pikainen luettava, ns. ihan kiva. Mitään kovin erityistä siinä ei kuitenkaan ollut. Enklaavin suljetussa yhteiskunnassa elävien ihmisten suoranaisesta sukurutsasta johtuvia ongelmia käsittelevä pätkä genetiikkapulmineen oli ihan mielenkiintoinen, ja sarjan toisen osan on sanottu sijoittuvan jonkinlaiseen naisten hallitsemaan yhteiskuntaan, mikä on kiinnostavaa sekin. Siitä huolimatta luulen, että jatko-osa jää kaupan hyllyyn. Etenkin kun Birthmarked tarttui mukaani alennusmyynnistä lähinnä vain siksi, että muistelin lukeneeni siitä kirjablogeissa kehuvia arvioita. Näin jälkikäteen veikkaan kuitenkin olleeni väärässä ja sekoittaneeni sen johonkin ihan toiseen teokseen.

No, aina ei voi voittaa, ei edes dystopioita lukiessa.

2 responses »

  1. Otit esille mielenkiintoisia seikkoja. En ole lukenut kyseistä teosta, mutta minulle tuli tunne arvostelusi perusteella, että kirja koostuu useista aiemminkin käytetyistä, hyvin toimiviksi todetuista palasista, mutta jotka yhteen kerättynä ovatkin sitten hieman liikaa. Kirja kuulostaa tutulta jo pelkän kuvauksen perusteella. Joskus mietityttää, että pitäisikö todellakin hyväksyä ja suosia nuorille suunnatuissa kirjoissa mustavalkoistamista ja helppoja ratkaisuja, mutta ehkä se kuitenkin on paikallaan, ainakin jossain määrin.

  2. Nuorille suunnattuja dystopioita tuutataan nykyään ulos jatkuvalla syötöllä, etenkin tuolla Ameriikan ihmemaassa, ja tosiaan tuntuu siltä että niissä kerrotaan samaa juttua kerta toisensa jälkeen. Palat vain tosiaan vaihtavat vähän paikkaa. Itse uskon, että nuoret tykkäisivät myös huomattavasti ns. vaativammista kirjoista, ja että heille saisi kirjoittaa monisyisemmin ja valmiiksi pureskelematta.

    Juuri siksi innostuin alunperin dystopioista – ne tuntuivat käsittelevän vaikeita moraalisia valintoja ja herättävän kysymyksiä, saavan nuoretkin pohtimaan vaikkapa ilmastonmuutoksen tai poliitikkojen päätäntävallan kaltaisia asioita. Nämä aiheet ovat kuitenkin vesittyneet aika lailla sen jälkeen, kun dystopioista tuli tällainen trendilaji. Taidankin yrittää tästä lähtien valkata lukulistani vähän varovaisemmin, sillä muuten saattaa olla että pian iskee kyllästyminen koko genreen, niin paljon silkkoa siellä kun on seassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s