Monthly Archives: maaliskuu 2012

Takuulaadukasta nuortenkirjallisuutta toukokuussa

Normaali

Paolo Bacigalupilta on ilmestymässä uusi kirja! Toukokuun ensimmäisenä kauppoihin saapuva The Drowned Cities on eräänlainen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Ship Breaker -teokselle.

Tämä menee ostoslistalle, än yy tee nyt!

Soldier boys emerged from the darkness. Guns gleamed dully. Bullet bandoliers and scars draped their bare chests. Ugly brands scored their faces. She knew why these soldier boys had come. She knew what they sought, and she knew, too, that if they found it, her best friend would surely die.

In a dark future America where violence, terror, and grief touch everyone, young refugees Mahlia and Mouse have managed to leave behind the war-torn lands of the Drowned Cities by escaping into the jungle outskirts. But when they discover a wounded half-man–a bioengineered war beast named Tool–who is being hunted by a vengeful band of soldiers, their fragile existence quickly collapses. One is taken prisoner by merciless soldier boys, and the other is faced with an impossible decision: Risk everything to save a friend, or flee to a place where freedom might finally be possible.

This thrilling companion to Paolo Bacigalupi’s highly acclaimed Ship Breaker is a haunting and powerful story of loyalty, survival, and heart-pounding adventure.

 

Viikon lipsahdus: A Discovery of Witches

Normaali

Maailmanloppuövereitä välttääkseni ajattelin toisinaan sallia itselleni lipsahduksen tiukasti määritellystä kirjallisuuskaavastani ja arvioida satunnaisesti myös sellaisia teoksia, jotka eivät genreen kuulu.

Lipsahdusten sarja aloitettakoon Deborah Harknessin A Discovery of Witches -kirjalla. Törmäsin Luettuja maailmoja -blogissa arvioon kirjasta, joka on näemmä juuri suomennettu varsin mitäänsanomattamalla nimellä Lumottu. Oma arvioni on kirjoitettu reilu vuosi sitten ja kirjan alkukielisestä versiosta, mutta ajattelin sen olevan siitä huolimatta ajankohtainen nyt monien suomalaisten lukijoiden törmätessä teokseen ensimmäistä kertaa.

Deborah Harkness: A Discovery of Witches

Viking Adult 2011

592s.

Dr. Diana Bishop is a historian of alchemy and a witch in denial. Her traumatic past has made her bury herself in science, studiously attempting to ignore the existence of anything magical. But when her research work brings her to Oxford, she accidentally comes across a bewitched manuscript that pretty much every creature (meaning witches, vampires and daemons) in the world desperately wants to get their hands on – including the 1,500-year-old vampire Matthew Clairmont. And soon it seems that this unexpected union of a witch, a vampire and a mysterious manuscript might change everything, both for the main characters and possibly for the whole world.

It takes the reader a while to get drawn into the story, but soon one is tempted to read the rest of the book on one sitting. First of all, there is the vampire love interest that is as mysterious, brooding and possessive as anyone could wish – but instead of having repeated high school over and over again, he is a highly educated geneticist that seems to have had his fingers in most major historical event of the past millennium! And then there is the Dan Brown-esque mystery where history, alchemy and mythology are woven together into a complicated puzzle that leaves the reader wanting to know how it all comes together in the end.

The author, Deborah Harkness, is a history professor, a historian of science and a wine blogger (the latter becoming obvious from the way her vampires adore wines and discuss them endlessly, occasionally boring the not-so-interested reader) who obviously writes about what she knows and does it well, too. A Discovery of Witches could be seen as entertainment for the educated; Twilight for those whose emotional and intellectual state has evolved past that of a 16-year-old. With its supernatural, romantic and historical elements the novel is basically a combination of all recent bestsellers – and will no doubt become a bestseller as well.

Alunperin julkaistu ABC Amsterdamin blogissa helmikuussa 2011.

Teemestarin kirja ja muut lukulistan kärkeen kiilaavat paketit

Normaali

Voiko paremmin päivä enää alkaa! Olisin voinut syöksyä postimiehen kaulaan, kun tämä soitti ovikelloa kolme suurta pakettia käsissään. Taisivat olla painavia, sillä sisältönä niissä kaikissa oli kertomuksia pimeästä tulevaisuudesta ja tuntemamme maailman lopusta. Kyllä dystopioita rakastavan taas kelpaa!

Ensimmäisestä paketista paljastui jo jonkin aikaa odottamani Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Tämä pääsee heti lukuun!

Kaksi muuta kirjaa ovat vielä julkaisemattomia, ja niistä lisää hieman myöhemmin. Nyt ei muuta kuin ruksaamaan yli kaikki kalenteriin kirjatut menot, puhelin äänettömälle ja lappu oveen: Ei saa häiritä! Luen dystopiaa!

Rakkaus on (yhä) ruma sana

Normaali

Lauren Oliver: Pandemonium

HarperCollins 2012

384s.

Pandemonium, Lauren Oliverin odotettu nuortenkirja, jatkaa täsmälleen siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Delirium jäi. Yhdysvallat on maa, jota aidat rajaavat, ja maan kaupungitkin kuin pieniä poliisivaltioita kukin. Rakkaus on virallisesti sairaus ja täysi-ikäistyvät kansalaiset “parannetaan” siitä aivoleikkauksella, joka tekee heistä kykenemättömiä tuntemaan juuri mitään.

Siinä missä Delirium sijoittui kaupunkiin, kameroiden ja valvovien silmien alle, on Pandemoniumin näyttämönä ensimmäisessä kirjassa mainittu ei-kenenkään-maa Korpi. Siellä rakkaudesta parantamattomat vallankumoukselliset, Invalidit, tekevät parhaansa selviytyäkseen ja valmistellakseen uudenlaista maailmaa.

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa. Yhdessä seurataan Korpeen totuttelevaa Lenaa, joka on juuri paennut parannustaan ja sen myötä jättänyt taakse entisen elämänsä, aitojen toiselle puolelle, savuun ja tuleen. Sinne jäi myös Lenan sydän. Toinen aikataso näyttää Lenan puoli vuotta myöhemmin, kovettuneena nuorena naisena joka on oppinut, että mennyt on kuollut eikä koskaan palaa.

… Vai palaako sittenkin?

Pandemoniumin juoni ei varsinaisesti ole maailman omintakeisin, mutta alkukielellä Oliverin kaunis ja paikoin runollinenkin kirjoitustyyli (joka ei valitettavasti ollut oikein edukseen Deliriumin suomennoksessa) saa antamaan kirjalle paljon anteeksi.

Myös kiinnostava idea rakkaudesta sairautena kantaa tiettyyn pisteeseen asti. Kovin pitkälle sillä ei kuitenkaan pötkitä, Oliver kun ei anna aiheesta juurikaan lisätietoa, ei mitään sellaista, mitä ei ensimmäisestä kirjasta olisi jo saanut. Sairausmääritelmän historiasta ja siitä, miten maailma on tähän tiettyyn pisteeseen päätynyt, ei juurikaan puhuta kun teinipäähenkilöllä on liian kiire velloa sisäisissä tyrskyissään. Edes sinänsä suuressa osassa olevista vallankumouksellisista ei paljon kerrota, kuten ei myöskään siitä, miten näiden vastarintaryhmittymät saivat alkunsa. Mielenkiintoinen idea onkin enemmän taustakangas, ja sellaisena se harmittaa lukijaa, joka tietäisi mielellään sarjan maailmasta lisää.

Kirjailijan ansioksi laskettaneen kuitenkin se, että kaikki nämä valittamisen aiheet valkenevat lukijalle vasta kun kirja on jo luettu loppuun. Toiminnantäyteistä tarinaa lukee ihan iloisena sivuja ahmien, ja vasta myöhemmin iskee sama olo kuin Dan Brownin teoksia miettiessä: julkaisupäivää odotetaan kuumeisesti, sitten rynnätään lukemaan kirja loppuun mitään kertaakaan kyseenalaistamatta… Mutta jälkikäteen on vähän hölmistynyt olo. Mikäs tässä muka olikaan niin erityistä?

Pandemonium on myös täynnä tiettyjä lähes kaikista nuortenkirjoista tuttuja kliseitä: teinien silmänräpäyksessä syttyvä instant-rakkaus, sekä päähenkilö, joka on niin rohkea ja taidokas, että selviää tilanteesta kuin tilanteesta, oli pulma sitten miten tappava tahansa. Päähenkilö-Lenan muutos ensimmäisen osan nössöstä tytöstä lähes pelottomaksi toimintasankarittareksi on aika valtava harppaus, eikä välttämättä tunnu uskottavalta. Mutta toisaalta – ovatko nuortenkirjat koskaan uskottavia? Tai pitäisikö niiden olla?

Huonona kirjana Pandemoniumia ei missään nimessä voi pitää, sillä sitä lukiessaan sivuja tekee mieli kääntää aina vain nopeammin. Mutta ei se myöskään saa lukijaa katselemaan maailmaa uudella tavalla, kuten hyvät dystopiat tekevät. Kenties minun pitäisikin lakata vaatimasta liikoja nuortenkirjoilta, joiden kohderyhmään kuuluvaksi olen auttamatta liian vanha.

Vai pitäisikö meidän sittenkin vaatia nuortenkirjoilta enemmän?

 

Alunperin julkaistu Voiman Fifi-sivustolla.

Neuvosto-Suomen poika hukassa

Normaali

Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko

Tammi 2011

208s.

Arvostelukappale kustantajalta

Peter kasvaa Neuvosto-Suomessa, Hangon merenrantakaupungissa. Enemmän kuin mitään muuta Peter tahtoo merelle, mutta meri on ruudutettu pieniin osasiin ja rajattu poijuin. Niitä pidemmälle ei saa uida, muuten saattaa saada luodista.

Anna-Kaari Hakkaraisen esikoisteoksen asetelma on mielenkiintoinen, sillä kukapa ei olisi joskus miettinyt millaista elämä olisi mikäli Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa. Asetelmasta olisi saattanut saada irti enemmänkin, ja nyt Neuvosto-Suomi näkyy vain pienissä yksityiskohdissa: tangossa liehuva punakeltainen lippu, pioneereihin painostava opettaja, sotilaat venäläisine nimineen.

Ja jotenkin siihen kaikkeen liittyy isä, joka on kadonnut jälkiä jättämättä.

Lukukokemuksesta tekee hankalan se, että Verkon päähenkilöstä on vaikea pitää. Peter ei tunnu kykenevän käsittelemään minkäänlaisia vastoinkäymisiä ja purkaa turhautumistaan muihin. Koko elämä tuntuu olevan loputon sarja petoksia ja pettymyksiä – kalastamaan viedä luvannut Lennart sanoo ettei otakaan mukaan, ja äitikin, ainoa läheinen, pimittää pojaltaan tietoja…

Isän puuteko sen tekee, vai salaisuudet, mutta Peteristä muokkautuu passiivisagressiivinen ja enenevissä määrin itsetuhoinen mies. Ura armeijassa ei tunnu parantavan oloa, kuten ei myöskään muutto uusin ympyröihin. Tiedottomuus isän kohtalosta vaivaa, mutta kun tietoa sitten tulee, lisää se ainoastaan tuskaa. Ja kaiken keskellä poika tuntuu vain vellovan läpi tapahtumien kuin Hangon harmaa meri. Hän on elämän heiteltävänä, ei saa otetta mistään. Ja kun Peter sitten vihdoin toimii, viskaa hän itsensä muutoksiin kuin välinpitämätön kalastaja vanhan verkon johon on vihastunut. Ja siihen sellaiseenhan hukkuu.

Hakkarainen kirjoittaa kauniisti, mutta paikoitellen Verkko on kielikuvista liiankin pullollaan. Toisinaan erikoinen tapa sanoa tavallinen asia jättää vain tarinan aaltoilemaan paikoileen, ei kuljeta sitä eteenpäin. Kaunista se kyllä on. Vähän niin kuin meri: kaunis mutta loputon, ja jotenkin raskas.

 

Alunperin julkaistu kirjallisuuslehti Lumoojassa 2011.

Scifi-haasteen uusi lukulista

Normaali

Olen kertakaikkisen surkea lukemaan kirjoja suunnitellusti, aiemmin päättämässäni järjestyksessä. Aina on pakko saada käteen juuri se opus, jota juuri sillä hetkellä tekee mieli, ja mikään muu ei kelpaa. Niinpä päätin laittaa scifi-haasteen lukulistaa uusiksi, muuten en saa hommaa ikinä edes alkuun, lopusta puhumattakaan. Lukutyylini tietäen muutoksia tulee vielä lisää, aina sitä myöten kun ostan uuden kirjan/tuuli kääntyy/mieli muuttuu muuten vain. Mutta tässä tämähetkiset, päivitetyt valintani:

1. Nuorille suunnattu science fiction

Rae Mariz: The Unidentified Lauren Oliver: Pandemonium

2. Aikuisten science fiction

China Mieville: The Iron Council

3. Hugo-voittaja

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

4. Science fiction -klassikko, julkaistu ennen vuotta 1950

George Orwell: 1984

5. Science fiction -klassikko (moderni), julkaistu vuoden 1950 jälkeen

Ursula K. LeGuin: The Left Hand of Darkness Richard Matheson: I Am Legend

6. Steampunk

George Mann: The Affinity Bridge Gail Carriger: Changeless (The Parasol Protectorate) Chris Wooding: The Black Lung Captain

7. Robotit / Kyborgit / Androidit

Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

8. Avaruusalukset / Avaruusolennot

 –   China Mieville: Embassytown (Tätä ei ehkä tiukasti arvioituna voitaisi väittää avaruusolentoja käsitteleväksi kirjaksi, mutta menköön. Kirja kun on lukulistalla joka tapauksessa, eivätkä avaruusolennot noin muuten jaksa minua hirveästi kiinnostaa. Sitä paitsi Ursula K. Le Guinin maasta taivaisiin kehuma kirja ei voi olla muuta kuin loistava.)

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi

Mira Grant: Blackout (Tähän olisi varmasti voinut valita jotain vähän mielenkiintoisempaakin, mutta koska odotan Grantin uusinta suurella innolla, ja koska Goodreads listasi Newsflesh -sarjan vaihtoehtohistoriaksi, en aio valittaa.)

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia

Alden Bell: The Reapers Are the Angels Suzanne Collins: The Hunger Games – Mockingjay

11. Kyberpunk

William Gibson: Neuromancer

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit

Jeff Somers: The Eternal Prison