Enemmän kuin osiensa summa

Oletus

Suzanne Collins: Mockingjay (Matkijanärhi)

Scholastic 2010

445s.

Luin Nälkäpeli-sarjan kaksi ensimmäistä osaa lähes vuosi sitten, ja vaikka pidin kirjoista, en syystä tai toisesta saanut tartuttua kirjan päätösosaan ennen kuin nyt. Mattimyöhäisyydestäni huolimatta olen iloinen, että kirja tuli luettua, sillä se päättää sarjan oikein napakalla tavalla.

Mockingjaysta on vaikea sanoa mitään aivan itsenäisenä teoksena, niin tiukasti se liittyy sitä edeltäviin kirjoihin, Nälkäpeliin ja Vihan liekkeihin. (Ja jos joku ei päätösosan juonesta tarkemmin tiedä, mutta tahtoisi, suosittelen kurkkaamaan Taikakirjaimet -blogin arvioon. Raija selittää asian huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin minä jaksaisin. ) Yhdessä kirjat muodostavat oikein hallitun trilogian: ensimmäinen osa oli näennäisen yksinkertainen seikkailudystopia, toinen toisti samaa kaavaa tiettyjä taustoja ja teemoja syventäen, ja kolmas kirja tuo huippuunsa niin henkilöhahmojen kehityksen kuin myös jonnekin entisten Yhdysvaltojen tienoille syntyneen Panemin poliittisen myllerryksen.

Kirjasarja käsittelee seikkailun varjolla monia mielenkiintoisia teemoja: väkivaltaista valtiokoneistoa, alistamista, sotaa… Sekä tietysti isoveli valvoo -yhteiskuntaa ja tosi-tv:tä. Sarja saa minulta ehdotonta plussaa myös siitä, että esimerkiksi köyhyys ja epätasa-arvo ovat saumaton osa tarinaa ja sen pohjaa, samoin kuin yhteiskuntajärjestelmän ja hallitsevan luokan vaikutus näihin asioihin. Collins ei siis pelkää tällaisia suuria ja painavia aiheita, ja se on hyvä juttu – nuortenkirjallisuus kun tapaa toisinaan olla mielestäni vähän liian silkkihansikkaista. Aivan kuin teinit olisivat jonkinlaisia herkästi särkyviä posliiniolentoja joita pitäisi loputtomasti suojella.

Ja mielenkiintoisena sivupolkuna: huolimatta siitä, että Nälkäpelin maailmasta puuttuu täysin järjestäytynyt uskonto ja muukin hengellisyys, ovat monet nähneet kirjoissa raamatullisia teemoja. (Aiheesta on kirjoitettu muun muassa The Washington Timesissa ja Independent Tribunessa.) Mahdollisia uskonnollisia viittauksia onkin ihan hauska bongailla lukiessa, mutta en kyllä menisi väittämään Collinsin kirjoittaneen tietoisesti minkäänlaista kristillistä viestiä. Mutta kukapa tietää – voineehan Twilightinkin lukea ilman että huomaa uskonnollisen kirjailijan rivienvälistä viestiä siitä, että seksi on pahasta ja kuuluu ainoastaan avioliittoon, lisääntymistarkoituksessa…

Mockingjayn luettuani huomasin hämmästyksekseni, että pidin tästä sarjan päätösosasta kenties näistä kolmesta kirjasta eniten. Tämä voi tosin johtua myös siitä, että Mockingjay kietoo kirjat taitavasti yhdeksi paketiksi – sellaiseksi, joka on lopulta parempi kuin yksittäisten osiensa summa. Se on hyvän sarjan merkki, se. (Kaikki myyntilukujen toivossa väkipakolla väännettyjä trilogioita kirjoittavat kirjailijat, ottakaa oppia!) Toisaalta pidin myös sarjan kakkososasta ykkösosaa enemmän, sillä poliittisen juonittelun lisääntyminen ja kapinan vähittäisen kiehumisen seuraaminen teki mielestäni kirjasta pelkkää seikkailua mielenkiintoisemman.

Ei sillä, että seikkailussakaan mitään vikaa on – Collins etenkin kirjoittaa niin koukuttavasti, että sitä lukisi varmaan mitä tahansa tämän kynästä lähtöisin olevaa huttua, ja huomaisi sen olevan huttua vasta jälkikäteen. Jään mielenkiinnolla odottamaan tämän tulevia teoksia.


2 responses »

  1. Olin hieman huulipyöreänä kun mainitsit raamatulliset teemat, sillä ainakin minulla ne menivät täysin ohi, jos sellaisia oli. Kun silmäilin linkittämiäsi artikkeleita, pidän tulkintoja ehkä hieman hakemalla haettuna. Mutta Wikipedia mainitsee kirjailijan uskontosuunnan, joten ehkä olen väärässä. Niin tai näin, Collinsin seuraavaa teosta kohtaan on suuret odotukset. Toivottavasti paineet ei nouse liian koviksi.

    • Minäkään en olisi välttämättä moisia teemoja ajatellut, jos en olisi lukenut aiheesta ennen kirjaan tarttumista. Ne mielessä pieniä juttuja saattoi sieltä täältä kyllä bongailla – siis ainakin jos lukee tekstiä ns. kuin piru raamattua. (Hah!) Tiedä tosiaan sitten, onko kirjailija tähdännyt siihen ihan tarkoituksella.

      Lisäksi tulkinta riippunee myös siitä, mikä lasketaan. Joidenkin mielestä toisten puolesta uhrautuminen, hyvyys ja vastaavat teemat ovat kristillisiä, siinä missä minun mielestäni ne ovat aika yleisinhimillisiä eivätkä vaadi minkäänlaista uskonnollista tai edes hengellistä viitekehystä.

      No, juuri tästä tykkään kirjallisuudessa – me kaikki luemme niin omien linssiemme läpi, että yksi kirja on kahden eri ihmisen käsissä kuin kaksi eri tarinaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s