Maailman viimeinen ihminen on yksinäinen

Oletus

Richard Matheson: I Am Legend

Gold Medal 1954

160s.

Tiedotan heti alkuun väärien mielikuvien välttämiseksi: Richard Mathesonin I Am Legend -klassikkoteoksella ei ole käytännössä mitään tekemistä samannimisen, Will Smithin tähdittämän leffan kanssa.

Molemmissa teoksissa päähenkilö, Richard Neville, on vuosia yksin viettänyt mies, mahdollisesti viimeinen ihminen maan päällä. Mutta siihen yhtäläisyydet sitten suunnilleen loppuvatkin.

Mathesonin kirjan Neville on tavallinen mies, jolta on yhtäkkiä viety kaikki. Kuolleet ovat nousseet haudoistaan ja elävätkin muuttuneet hirviöiksi. Neville itse on yhteiskunnan ja kenties koko maailman romauttaneelle sairaudelle immuuni, syystä jota voi vain arvailla. Yksinäiset päivänsä hän viettää laudoittamalla taloaan umpeen sekä tappamalla lähialueelta löytämiään vampyyreita niiden nukkuessa.

Öisin Neville linnoittautuu taloonsa, jota vampyyrit saapuvat piirittämään. Pihalla ne pilkkaavat häntä: naiset nostelevat helmojaan ja naapurin Cortman huutaa jatkuvasti houkutellakseen hänet ulos. Neville vastaa hukuttamalla surunsa viskiin, jota juo kunnes ei kuule enää mitään.

Toisin kuin elokuvassa, kirjan Nevillellä ei ole lainkaan tieteellistä taustaa. Siitä huolimatta hän ostaa mikroskoopin ja kirjoja, aloittaa testit ja kokeet ja alkaa ottaa asioista selvää. Selviytymisen avain on ympäröivän maailman ymmärtämisessä. Ja Neville alkaa ymmärtää: hän tajuaa vampirismin johtuvan viruksesta.

Mathesonin viesti on voimauttava: kuka tahansa voi oppia uutta, kuka tahansa voi ymmärtää.

Nevillen tiedekokeilut ja se, miten hän vähä vähältä purkaa vampyyrien myyttiä osiin, ovatkin kenties mielenkiintoisinta kirjassa. Lisäksi Matheson käsittelee nerokkaalla tavalla monia vampyyreihin liittyviä kliseitä, kuten valkosipulin ja ristien kauhua.

Neville on ymmällään: mikä ne aiheuttaa, jos vampirismi kerran johtuu viruksesta? Kun syyt lopulta selviävät, ilahduttavat Mathesonin ratkaisut omaperäisyydellään.

I Am Legend -elokuvassa ärsyttää eniten sen uskonnollisuus. Will Smithin Nevillestä kuoriutuu tarinan kuluessa jonkinlainen kristushahmo, ja jumalan suunnitelmasta sekä sen antamasta toivosta kohkataan mahdottomasti. Tämä on todella radikaali poikkeama kirjasta. Mathesonin Neville ei ole millään lailla uskonnollinen – miehen helvetillisessä maailmassa ei ole moiselle tilaa. Ja toivoakaan mies ei elättele, sillä sitä ei tietyssä vaiheessa enää yksinkertaisesti ole.

Lopulta I Am Legend ei ole kirja vampyyreista, vaan ihmisen yksinäisyydestä.

Toiminnan ystäville hitaasti ja jotenkin painavasti etenevä tarina ei varmasti sovi. Räiskinnän sijaan Matheson kirjoittaa lähes lamauttavasti toivottomuuden ja oman kohtalon hyväksymisestä sekä siitä, miten elää voi myös tavan vuoksi, ilman intohimoa tai sen suurempaa syytä.

Myös kirjan lopussa avautuva, teoksen nimen selittävä toiseuden teema antaa ajateltavaa. Me kauhistumme kaikkea vierasta, sellaista mitä emme ymmärrä. Vampyyrien kaltaiset olennot ovat meille mysteeri, myytti, legenda. Mutta miltä sama tilanne näyttää toisen osapuolen perspektiivistä? Matheson viesti on nykymaailmassakin tarpeellinen: hirviön määritelmä riippuu aina katsojasta.

I Am Legendia on tituleerattu ensimmäiseksi moderniksi vampyyrikirjaksi, ja titteli lienee ansaittu. Kirjan ilmestyessä 1950-luvulla hirviöiden lähestyminen tieteellisestä kulmasta ei todellakaan ollut vielä muodissa. Voinkin hyvin kuvitella teoksen olleen tuohon aikaan aika tajunnanräjäyttävää kamaa.

Ei siis ole ihme, että teos sai huhtikuussa The Horror Writers Associationin myöntämän Vuosisadan vampyyriromaani -palkinnon. Toivottavasti palkinto tuo Mathesonin tarinan yhä useampien ihmisten tietoisuuteen – ei tyhjänä Hollywood-pläjäyksenä, vaan maineensa ansaitsevana scifiklassikkona.

 

 

Alunperin julkaistu Voiman Fifi-sivustolla.

6 responses »

  1. Sain kirjan (englanniksi) joskusvuosia sitten lainaan kaverilta, enkä ole kovin montaa sivua saanut luettua. Kirja on lainassa edelleen (noloa myöntää). Sen verran kuitenkin ehdin lukea, että huomasin alussa kuvailemallasi tavalla – leffalla ei ole mitään yhteytä kirjan kanssa, vaikka teokset ja päähenkilö nimellisesti ovatkin samat. Tästä muistaakseni on suomennoksin olemassa, se pitäisi joskus lukea.

  2. Hear, hear!
    Pidin tosiaan myös ja kanssasuosittelen. Suomennosta saa kohtuullisen edullisesti Vaskirjojen/Fan-Mangan sivujen kautta, jos haluaa omaksi saada.

  3. Vaskikirjat on tosiaan kiinnostava pulju, ja on hienoa, että tällaisia teoksia käännetään suomeksi. Käännösten laatu kyllä toisinaan epäilyttää – oliko se, Raija, mielestäsi hyvätasoinen?

    Miinusta Vaskikirjat saa siitä, ettei näillä joko ole kotisivuja, tai sitten niitä ei vain millään löydä. Tällaisista kustantamoista lukisi kuitenkin mielellään enemmän, ja selailisi julkaistujen teosten listaakin. Facebook-sivun kyllä bongasin, mutta siinä se. Ei kovin asiakasystävällistä, sanoisin!

  4. Mikään kirjan suomennoksessa ei muistaakseni erityisemmin häirinnyt, enkä jäänyt kaipaamaan alkuperäiskielisiä ilmaisuja, joten voinen sanoa käännöstä onnistuneeksi. En tosin ole verrannut sen tarkemmin englanninkieliseen.

    Vaskikirjat yhdistyi Fan-Mangaan jokunen vuosi sitten ja löytyy nyt siis upotettuna Fan-Mangan sivuilta: http://www.fan-manga.fi/Pages.php?page=Vaskikirjat.html. Vähän hankala on tosiaan löytää.

  5. Ok, mukava kuulla. Jo se, että mikään ei kovin pahasti häiritse, on toisinaan aikamoinen saavutus. Sen verran kökköihin käännöksiin on tullut törmättyä, ja useasti sittenkin! Ja valitettavan usein nämä tekeleet ovat tulleet pienkustantamoilta…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s