Monthly Archives: kesäkuu 2012

Hakusanoista hulluimmat

Normaali

Monissa blogeissa on jaettu hulluimpia hakusanoja, joilla lukijat ovat blogiin eksyneet. Tilastot ovat tosiaan mielenkiintoisia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suurin osa suuren ja mahtavan Googlen avulla tänne päätyneistä lukijoista on toivottavasti löytänyt enemmän tai vähemmän hakemansa. Eniten tänne saavutaan nimittäin tuttujen kirjojen nimillä, joista Teemestarin kirja, Äidinmaa ja Pandemonium ovat kärkikolmikossa.

Lisäksi listasta löytyy useita enemmän tai vähemmän aihepiiriini liittyviä hakusanoja, kuten höyrypunk ja zombie love.

Ja sitten on nämä:

– rakkaus lauseet

– muuttaminen haikeaa

http://www.puklatas sex.com

Tällä tavalla googletellen tälle tontille päätyneet ovat varmaan kokeneet aika karvaan pettymyksen. Esimerkiksi rakkausaiheisia lauseita kun täältä löytynee aika vähänlaisesti. Muuttamisen haikeudesta olen samaa mieltä, mutta vähänpä olen siitä kirjoitellut enkä todellakaan tiedä miksi ihmeessä hakukone on ohjannut kyseisen henkilön tänne. Ja tuo viimeisin sitten… No, sitä en edes halua oikein ajatella. Aika ällöttävältä kyllä kuulostaa…

Mainokset

Jim Munroe: Therefore Repent!

Normaali

Jim Munroe: Therefore Repent!

No Media Kings 2007

160 s.

“What if the religious right… are actually right?”

Kysymys tuijottaa potentiaalista lukijaa Jim Munroen Therefore Repent! -sarjakuvaromaanin takakannesta. Jo pelkästä ajatuksesta tulee hyytävä olo, että jos todellakin on niin, että uskovaiset ovat oikeassa. Eikä tumma tunnelma päästä käsistään sisäsivuillakaan – Therefore Repent! seuraa nimittäin kahden nuoren, Ravenin ja Mummyn, kokoajan kummallisemmaksi muuttuvaa elämää Yhdysvalloissa sen jälkeen kun hyvät ja uskovat on yhtäkkiä, eräänä muuten tuikitavallisena päivänä nostettu taivaaseen.

Tuo rapture eli ylöstempaus on jättänyt jälkeensä noin puolet populaatiosta ja kovasti muuttuneen maailman. Jotkut pyrkivät parhaansa mukaan todistamaan olevansa uskovia ja hyviä sellaisia siinä toivossa, että he voisivat vielä saada syntinsä anteeksi ja siten toisen tilaisuuden nousta taivaaseen. Toiset taas jatkavat eteenpäin ja pyrkivät toisinaan näkemään tilanteen valoisatkin puolet. “Finding prime squats got a whole lot easier after the Rapture”, toteavat päähenkilöt saapuessaan Chicagoon ja asettuessaan taloon, joka on jäänyt tyhjilleen sen asukkaiden kivuttua korkeuksiin.

Talonvaltaamisen helppouden lisäksi maailma on muutenkin päälaellaan. Taikuus on yhtäkkiä todellista, ja kaikenlaista eriskummallista alkaa tapahtua. Koirat puhuvat. Savusta muodostuu lintuja. Otsaan ilmestyy kolmas silmä ja korttitalo tekee näkymättömäksi. Ja keitä ovat armeijavarusteisiin pukeutuneet, siivekkäät enkelit, jotka hyökkäävät taivaalta automaattiaseineen teurastamaan pakanoita…? Ja kaiken tämän seassa Ravenin ja Mummyn pitäisi myös selvittää mikä heidän välejään oikein hankaa, ja miksi he ovat yhtäkkiä toisistaan niin etäällä. Voiko parisuhteen pelastaa, jos käy samalla sotaa Jumalaa vastaan?

Anarkistinen omakustannealan DIY-pioneeri, No Media Kings -saittiapyörittävä ja sitä kautta teoksiaan julkaiseva Jim Munroe on kirjoittanut tarinan, josta on hankala sanoa mitään selkeää. Koko kertomus on mysteeri, lomittuvien myyttien ja satojen potentiaalisten sivujuonien viidakko. Lukijat, jotka rakastavat tiukkoja ja tarkkoja juonikuvioita – sellaisia, jotka viimeisillä sivuilla pannaan nätisti pakettiin, repivät luultavasti hiuksia päästään näitä sivuja selatessaan. Lukuisista yksityiskohdista ja pienistä vihjeistä voisi napata minkä tahansa ja jatkaa juonta vielä satoja sivuja. Munroe ei sitä kuitenkaan tee, vaan lopettaa kertomuksen yllättäen, melkein kuin seinään. Salgood Samin nimellä esiintyvän kuvittaja Maxim Douglasin kaunis taide tukee Munroen tekstiä hyvin, ja on toisinaan jopa varastaa kaiken huomion.

Kaikenkaikkiaan Therefore Repent! on kaunis ja vähän vääntynyt, omituinen tarina. Se herättää hurjasti kysymyksiä, eikä oikeastaan vastaa niistä yhteenkään, ei ainakaan millään tavalla tyhjentävästi. Loppukin herättää oikeastaan vain lisäkysymyksiä, ja koko tarina tuntuu jäävän kesken. Lineaarisen kertomuksen sijaan sarjakuvaromaani tuntuukin melkein enemmän pieneltä ikkunalta kiehtovaan maailmaan – tunnelmapalalta, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Suurten kysymysten lisäksi tarinasta löytyy onneksi myös paljon lämpöä ja mustaa huumoria. Mummyn vetäessä päätään täyteen baarissa, näyttää baarin televisio CNN:n Rapture Watch-ohjelmassa puhuvaa George W. Bushia. Haastattelussa Bush pyrkii parhaansa mukaan selittämään, miksi on yhä presidenttinä maan päällä sen sijaan että kekkuloisi taivaassa muiden oikeamielisten kanssa. Kohtaus naurattaa, ja saa miettimään sitä, kuinka moni uskoaan suureen ääneen kailottava saattaisi jäädä kuin nalli kalliolle, jos todellinen ylöstempaus joskus tapahtuisi. Mieleen tulee heti parikin eduskunnasta tuttua tyyppiä…

Therefore Repent! on ladattavissa ilmaiseksi No Media Kings -saitilta, täältä. Katso myös sarjakuvaromaanin taidetta kauniisti esittelevä kirjatraileri:

 

Alunperin julkaistu Voiman Fifi-sivustolla kesäkuussa 2012.

Mira Grant: Fed (vaihtoehtoinen loppu)

Normaali

Mira Grant: Fed

Orbit 2012

Uskon vakaasti, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tyytyvät tapahtumiin ja olemassaolevaan sellaisenaan, ja sitten niitä jotka kiduttavat itseään pohtimalla ikuisesti, että mitä jos… Minä kuulun ehdottomasti jälkimmäisiin. Jatkuva jossitteluni saa minut pohtimaan loputtomasti erilaisia skenaarioita sille millaista elämäni voisi olla nyt, jos olisin joskus valinnut toisin – sekä sille miten eri tavalla monet lukemani kirjat olisivat voineet päättyä.

Mitä jos Pikku Naiset-kirjan Jo olisikin mennyt naimisiin Laurien kanssa? Mitä jos Bella olisi jättänyt kimaltavan stalkkerivampyyripoikaystävänsä ja päättänyt sittenkin jatkaa koulunkäyntiä? Mitä jos Katniss olisikin valinnut toisin?

(Ja kertovatkoko nämä esimerkit enemmän minusta vaiko siitä, että luen ainoastaan sellaista kirjallisuutta jossa jännitystä kyetään luomaan vain kolmiodraamoilla, sitä en tiedä.)

…Mitä jos Mira Grantin Feed-kirjassa kuolema olisikin korjannut toisella tavalla?

Newsflesh-sarjan kustantanut Orbit julkaisi vähän aikaa sitten nettisivuillaan vaihtoehtoisen lopun Feed:ille. Jossittelija minussa riemuitsee: ai näin se olisi mennyt! Uteliaisuus tyydytetty! Mielestäni on myös erityisen kiinnostavaa, että kirjailija itse on kirjoittanut vaihtoehtoisen lopun. Niin usein kirjailijoiden kuulee sanovan, että tarina nyt meni näin, piste, ei muita mahdollisuuksia. Että näin sen piti mennä. Pidän siitä, että kirjailijakin myöntää loputtomien vaihtoehtojen olemassaolon, ja vieläpä hellii jossittelua rakastavia lukijoitaan julkaisemalla näistä vaihtoehdoista yhden.

Silti on sanottava, että pidin alkuperäisestä lopusta enemmän. Tai en pitänyt, se kun oli raastavan surullinen. Mutta jotenkin se tuntui oikeammalta. Onko joku teistä lukenut Feedin – mitä mieltä olette kahdesta lopusta, kumpi on parempi?

Seuraavaksi lukulistallani on Grantin samaan maailmaan sijoittuva pienoisromaani Countdown. Taivaalle kiitos kirjailijoista, jotka luovat tällaista oheis- ja lisämateriaalia teoksilleenn – onpahan minulla jotakin luettavaa, kun jatkan sarjan päättävän Blackout-kirjan odottelua. Amazon on nimittäin päättänyt toimittaa paketin etanan nopeudella, ja minä kiroilen kirjan viipymistä jo toista viikkoa postiluukun alle leiriytyneenä…