Viikon lipsahdus: The Night Circus (Yösirkus)

Oletus

Erin Morgenstern: The Night Circus (suom. Yösirkus)

Harvill Secker 2011

387s.

The Night Circus on siitä erityinen kirja, että sekä juoni että henkilöhahmot tuntuvat olevan siinä ikäänkuin sivuosassa. Kaiken huomion varastaa kirjan kieli: kuvailut ja niillä luotava taianomainen tunnelma. Siihen ikäänkuin uppoaa, ja kirjan luvut tuntuvat visuaalisilta välähdyksiltä salaperäiseen sirkukseen, enemmän tunnelmapalasilta kuin toiminnantäytteisiltä juonenkuljettajilta.

Mustavalkoisen ja mysteerisen Le Cirque des Rêves -sirkuksen itsensä lisäksi pääosissa ovat Celia ja Marco, kasvattilapsia kumpikin. Heitä molempia on lapsesta saakka valmennettu jonkinlaiseen maagiseen kisaan: Marcon kasvatti-isä lukitsee tämän vuosiksi lukemaan kirjoja, ja Celian isä ei epäröi jopa murtaa tyttäreltään luita pakottaessaa tämän harjoittelemaan taikakykyjään. Niin tärkeä on se kisa, johon osallistujat eivät tiedä siitä muuta kuin että heidän tulee se voittaa.

Celiasta tulee illusionisti sirkukseen. Marco taas on sirkuksessa mukana monella muulla tavalla, vaikkei aina fyysisesti. Ja sirkus, se käy pian selväksi, sirkus on heidän areenansa. Peli kuitenkin mutkistuu, kun nuoret rakastuvat. Ja miten yksi vedon seurauksena sirkukseen hiipivä viaton maalaispoika liittyy kaikkeen?

Suoraviivaisuuden suurena ystävänä olisin voinut etukäteen olettaa vihaavani tätä kirjaa. Jos joku olisi ennen kirjaan tarttumistani kuvaillut sitä kuten minä nyt, en välttämättä olisi tarttunut mokomaan ollenkaan. Tuhahtanut vain, että moni kakku päältä kaunis, ja jatkanut sitten matkaani jonkin vähän perinteisemmän kirjan pariin.

Todettakoon siis nyt, että onneksi, onneksi en tiennyt kirjasta juuri mitään etukäteen, eivätkä ennakkoluuloni ryövänneet minulta tätä lukukokemusta. Sillä jotenkin, kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti, The Night Circus onnistui kietomaan minut pauloihinsa niin etten olisi tahtonut tarinan päättyvän ollenkaan. Hitot siitä, että kaikki luvut tapahtuivat eri vuonna, ja minulla meni ikuisuus ennen kuin aloin vihdoin pysyä kärryillä siitä mikä aika milloinkin on kyseessä ja minkä ikäisiä päähenkilöt kullakin hetkellä! Annoin aikajanan seuraamiselle palttua ja keskityin sen sijaan vain nauttimaan sirkuksen tunnelmasta.

Sillä Yösirkus on kuin taide-elokuva, joka koostuu kauniista kohtauksista, jotka eivät tunnu täysin liittyvän toisiinsa. Tai jos liittyvätkin, niin sitten jollakin vähän mutkikkaalla tavalla. Ja lopulta kohtausten ja kuvien vyörytystä vain seuraa, vähän pökertyneenä, mutta tietäen todistavansa parhaillaan jotain uskomattoman kaunista.

 

Lue myös Nenä kirjassa -blogin loistava arvio kirjasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s