Monthly Archives: elokuu 2012

Hieman myöhäinen kesähaaste

Normaali

Yhtäkkiä muistin: apua, Sara haastoi minut ns. kesähaasteeseen jo aikapäiviä sitten! Ja minä unohdin sen kokonaan! No, kesä saattaa olla aikalailla ohi, mutta haasteen suhteen ei ehkä ole vielä liian myöhäistä.

Haasteen ideanahan oli siis jatkaa joko muilta bloggareilta lainattuja tai itse keksittyjä lauseita omasta hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Tässäpä minun yhdistelmäni omia ja lainattuja lauseita:

Jos olisin paikka, olisin This Other Eden.

Jos olisin tunnetila, olisin Hungry For Your Love.

Jos olisin mielikuvitusolento, olisin The Windup Girl.

Jos olisin katastrofi, olisin The Walking Dead.

Jos olisin elämänohje, olisin Bad Girls Go Everywhere.

Koska jatketut lauseet piti myös kuvittaa, mutta itselläni ei oikein pysy kädessä kamera eikä minkäänsorttinen piirustusväline, lainasin kuvat Wallpaper Abyss -saitin henkeäsalpaavien post-apokalyptisten taustakuvien valikoimasta.

Mattimyöhäisyyteni vuoksi veikkaan suunnilleen koko Internetin jo osallistuneen haasteeseen, joten en nyt vaadi ketään väkipakolla mukaan. Vaan jos joukossanne on joku joka ei ole vielä hommaan osallistunut, mutta vähän houkuttaisi, niin tässäpä tilaisuutenne!

Book spine poetry

Normaali

Kirjablogeissakin kiertänyt ilmiö nimeltä book spine poetry saavutti minut tänä sateisena sunnuntaina. Kirjahyllyä järjestellessä runo syntyi kuin itsestään.

”Parasites like us hungry for your love

Changeless changing planes

The road, nevermore

We feed the wild girls.”

Löysin myös lukemattomia nettisivuja, joiden pitäjien runosuoni oli sykkinyt huomattavasti omaani paremmin (ja jotka ovat huomattavasti minua taidokkaampia hengentuotostensa valokuvaamisessa). Suosikkini, synkän dystopisia mielikuvia herättävä runo, löytyi Brain Pickings-saitilta:

Onko joku teistä innostunut kirjanselkämysrunoudesta? Minulla on vähän sellainen fiilis, että tähän puuhaan saattaisi vaikka jäädä koukkuun!

Ilmalaivapiraattien seikkailut jatkuvat

Normaali

Chris Wooding: The Iron Jackal

Gollanz 2011

480s.

The Iron Jackal jatkaa Ketty Jay -ilmalaivan ja sen sympaattisten, vähän luuserimaisten pikkuroistojen tarinaa. The Black Lung Captain -kirjassa kuvatut tapahtumat tekivät kapteeni Freystä jonkinlaisen julkkiksen, ja ilmalaivakin on korjattu parempaan kuntoon kuin missä se on koskaan ennen ollut. Suotuisat tuulet näyttäisivät siis puhaltavan… Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, ainakin jos satut olemaan Darian Frey. Tällä kertaa ikävästä käänteestä vastaa mysteerinen esine, jonka Frey kumppaneineen toimeksiantona suostuu varastamaan. Valitettavasti varkaus ei kuitenkaan tuo mukanaan mammonaa, vaan lähinnä mielettömän määrän harmia – ja mahdollisesti hyvin pian seuraavan brutaalin kuoleman.

The Iron Jackal on taattu Ketty Jay -romaani: vauhdikasta ja hyväntuulista seikkailua, jossa pyssyt laulavat ja kiroukset sinkoilevat, suuria taisteluita käydään ja ihmeellisiä hirviöitä kohdataan. Ja jos siinä sivussa tuleekin tuhottua museon verran ikivanhoja esineitä sekä vuosisatoja kadoksissa ollut kaupunki… No, näin voi joskus käydä, paremmissakin piireissä. Kuten Ketty Jayn lääkäri Malvery sanoo uudelle jäsenelle, Ashua -nimiselle tytölle: todellinen Ketty Jayn miehistön jäsen on vasta siinä vaiheessa, kun on aiheuttanut vähintään yhden valtavan katastrofin.

Edellisen osan tavoin The Iron Jackal laajentaa Ketty Jeyn poppoon taustatarinoita, ja saamme kuulla paljon mielenkiintoista informaatiosta heistä monen taustatarinoista. Huomiota saavat erityisesti sodassa ansioitunut entinen kirurgi Malvery, joka ilmalaivan lääkärinä lähinnä hukuttaa murheensa pulloon ja ampuu kun käsketään, sekä hiljainen mekaanikko Silo. Silo on murthialainen, orjakansaan kuuluva mies, jonka kapteeni Frey otti mukaansa vuosia sitten mutta josta ei tiedä oikeastaan mitään. Ja tämän menneisyydestä paljastuu tietysti salaisuus jos toinenkin…

Uutta seikkailuun tuo maisemanvaihdos: tällä kertaa Frey kumppaneineen seikkailee naapurimaa Samarlassa, sen kuivissa autiomaissa ja kuumuutta hohkaavissa eksoottisissa kaupungeissa. Wooding on sijoittanut kirjasarjan kaikki kolme osaa eri paikkoihin, mikä tuo tervettä vaihtelua periaatteessa aina enemmän tai vähemmän saman kaavan mukaan etenevään toimintatarinaan. Maailma on myös luotu huolella, ja paikkaa kuin paikkaa kuvaillaan runsaasti – omaan makuuni jopa toisinaan liian runsaasti. Väriä ja yksityiskohtia tarinasta ei siis puutu, mutta editoijan asemassa olisin itse tainnut käyttää punakynää hieman tiuhemmin ja raakata kirjasta pois useita kymmeniä sivuja ylimääräistä tekstiä.

Kaikenkaikkiaan kirjassa tuntuu olevan hitusen liikaa sivuja, ja loputon rymistely alkaa jossakin vaiheessapuuduttaa. Aina yhä uusia käänteitä, pakomatkoja ja läheltä piti-tilanteita soppaan heittämällä voi pitkittää jännitystä, mutta kyseessä on taitolaji – liialti hommaa venytettäessä se vaivalla luotu jännitys lässähtää auttamatta. Näin pääsee käymään myös The Iron Jackalin viimeisellä kolmanneksella hetkeksi. Selasin kirjaa huolestuneena eteenpäin, ja mietin että pitääkö minun nyt tosiaan pikalukea viimeiset sata sivua vain muodon vuoksi, tähänkö on tultu… Mutta ei: tarina tarraa taas kiinni olennaiseen ja vauhti tempaisee mukaansa aivan viimeiselle sivulle asti. Huh!

Seikkailun lopussa Ketty Jayn miehistö on hitsautunut yhteen aivan uudella tavalla ja heistä kaikista on löytynyt ennennäkemättömiä, herkempiä puolia. Olin jo surra tarinan päättymistä kuvitellessani tämän olleen trilogian päätösosa, mutta kurkkaus kirjailijan kotisivuille paljasti, että vasta parhaillaan kirjoitusvaiheessa oleva neljäs kirja päättää tarinan. Nyt vain sormet ristiin ja toivomaan, että The Ace Of Skulls -nimen saanut teos ilmestyy ennen ensi kesää – ilmalaivaseikkailut ovat nimittäin täydellistä kesäluettavaa.

Mistä tule sana ’deadline’?

Normaali

Hulluja hakusanoja on taas riittänyt, mutta kaikenlaisten ”sex with a zombie” -tyyppisten hakujen seassa huomioni kiinnittyi erääseen hyvään kysymykseen: Mistä tulee sana deadline?, oli joku netissä surffannut tiedustellut. Pahoin pelkään, ettei blogistani löytynyt etsijän kaipaamaa vastausta. Vastaavia pettymyksiä tulevaisuudessa välttääkseni (sekä koska itse painin tällä hetkellä deadlinen parissa ja tartun siksi innokkaasti kaikenlaisiin sijaistoimintoihin kirjoittamista välttääkseni) päätinkin etsiä kysymykselle vastauksen.

Yksiselitteistä sellaista en löytänyt, mutta esimerkiksi kustannustalo Random Housen Word of the Day-blogissa sanottiin näin:

The word deadline first appeared as an American coinage that referred to the line around a military prison beyond which soldiers were authorized to shoot escaping prisoners. According to Lossing’s History of the Civil War (1868): ”Seventeen feet from the inner stockade was the ’dead-line’, over which no man could pass and live.” This use is also found in Congressional records as early as 1864: ”The ’dead line’, beyond which the prisoners are not allowed to pass.” The citations for this use dry up at the end of the 19th century.

The other possibility is that the deadline we know today as ’a point in time past which something will not be accepted’ comes from an early 20th-century printing term. In the years before the first citation of deadline referring to a point in time, there are citations for deadline meaning ’a guideline on the bed of a printing press beyond which text will not print’: ”Make certain that the type does not come outside of the dead-line on the press” (Henry, Printing for School & Shop, 1917).

This origin for our expression looks even more promising because deadline in the time-limit sense was originally an American publishing term, indicating the time after which material would not make it into a newspaper or periodical: ”Corinne Griffith [the silent-era actress]�is working on ’Deadline at Eleven’, the newspaper play” (Chicago Herald & Examiner, 1920).

Vastaus kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Online Etymology Dictionary puolestaan kuvailee sanaa näin

”time limit,” 1920, Amer.Eng. newspaper jargon, from dead + line. Perhaps influenced by earlier use (1864) to mean the ”do-not-cross” line in Civil War prisons, which figured in the Wirz trial.

”And he, the said Wirz, still wickedly pursuing his evil purpose, did establish and cause to be designated within the prison enclosure containing said prisoners a ”dead line,” being a line around the inner face of the stockade or wall enclosing said prison and about twenty feet distant from and within said stockade; and so established said dead line, which was in many places an imaginary line, in many other places marked by insecure and shifting strips of [boards nailed] upon the tops of small and insecure stakes or posts, he, the said Wirz, instructed the prison guard stationed around the top of said stockade to fire upon and kill any of the prisoners aforesaid who might touch, fall upon, pass over or under [or] across the said ”dead line” …. [”Trial of Henry Wirz,” Report of the Secretary of War, Oct. 31, 1865]”

Että näin. Voinkin nyt ylpeänä sanoa oppineeni tänään jotakin uutta, kiitos blogiin hakukoneen kautta päätyneen surffarin. Kiitos siitä!

Maailman luetuimmat kirjat

Normaali

Päivän kiinnostana kirjalinkkinä Visual Newsin kuvitettu lista maailman kymmenestä luetuimmasta kirjasta.

En pidä itseäni millään tapaa kirjaelitistinä, mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun löysin listalta Twilight-sarjan, Da Vinci -koodin ja Paulo Coelhoa. Mitä näiden kirjojen (puhumattakaan Think and Grow Rich-nimellä paiskatun self help -opuksen) sijoitus listalla kertoo ihmiskunnan sivistyksen tilasta?

Ja samalla on pakko kysyä myös itseltään: miksi minä olen, tuota self help-kirjaa lukuunottamatta, lukenut nuo yllämainitsemani ja parjaamani teokset? Mitä se kertoo minusta?