Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Oletus

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Johnny Kniga 2012

268s.

Saamelaisseparatisteille riitti nyt. Maaseutu on autioitunut entisestään ja pohjoisen asukit tahdotaan pitää siellä missä he ovat – olkoonkin, ettei siellä ole mitään. Pääkaupunkilaisoikeuksia ei myönnetä, Helsingin herrat ovat kupanneet Lapin tyhjiin. Sushirajan takana kytee viha, ja kun se viha leimahtaa täyteen liekkiin, avittavat sitä kamikazemoottorikelkkailijoiden joukot. Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi, ja syntyy sisällissota.

Terveiset Kutturasta imaisee sisäänsä hitaasti – ehkä siksi, ettei yksikään sen henkilöistä ole nousta pääosaan, eikä etenkään alussa esiteltävää etelän väkeä ole helppo sympata. Vähän säälittävä alikessu Jesse Purola toivoisi sodan olevan sankarillista kuten Tuntemattomassa sotilaassa tai edes Taistelutovereissa. Mutta ajat ovat muuttuneet, ja miehet samoin. Eikä Purolassa itsessäänkään ole oikein Koskelan vikaa. Etelän ja Pohjoisen välissä tasapainotteleva toimittaja Aino Riski taas on henkilönä lähes vailla tarttumapintaa, ja näkee erikoisessa tilanteessa ainoastaan mahdollisuuden kiipiä tiensä määräaikaisuuksista vihdoin vakipaikalle maan suurimpiin lehtiin.

Tarina alkaa toden teolla pohjoiseen päästessä. Liukaspuheinen kapinakomentaja Oula on vähän suuruudenhullu kuten sotajohtajat kai aina. Mies on perheineen kärsinyt etelän ikeen alla ja manipuloi nyt sekä joukkojaan että mediaa, tavoitteena tehdä sorrosta loppu – ja siinä sivussa Lapista Suomen Nevada. Myös värikkäistä hahmoista hupaisin löytyy Lapista, Oulan oikealta puolelta: huppari polvissa moottorikelkkaa vinguttava Lapin gangsta Morottaja, jolle jengiväkivallan ja gangstaräpin koti Compton on suoraan verrannollinen Kutturaan.

Morottajan ajatuksia kartoittaessa Heikkisen lauseet ovat täydellisiä ja jokainen laini naurattaa. Pohjoinen on tapettu viemällä työpaikat ja palvelut, mutta Morottaja löytää lohtua levyltä. “Satojentuhansien ihmisen tulevaisuus tuhottiin. Eikä kukaan välitä. Paitsi Ice Cube.” Kirjan kieli on kauttaaltaan hienoa ja jotenkin tehokasta. Kuten pohjoisen armeija joka etenee etelään ja jyrää alleen. “Rynnäkkökivääri louskutti terveiset kehitysalueelta.” Pohjoisen puheessa kuuluu aidon runollinen nuotti, josta arvaa Heikkisen olevan pottu itsekin, siis pohjoisesta kotoisin.

Heikkinen on kutsunut romaaniaan aluepoliittiseksi kostofantasiaksi, eikä tarina citykaneiksi kutsuttavia kaupunkilaislapsia helpolla päästäkään. Kirjailija heittelee pieniä piikkejä sinne tänne ja hilpeitä yksityiskohtia riittää. Erityisen selvää tehdään ajatuksesta nykynuorista tosipaikan edessä. Ostareilla ja internetissä kasvaneita sotamiehiä kiinnostaa lähinnä iPodien luuttaaminen hylätystä Mustasta Pörssistä. Ei menny niinku Tuntemattomassa.

Terveiset Kutturasta onkin samanaikaisesti sekä hilpeä että surullinen kirja. Sen hahmot ovat karikatyyrimäisiä kaikki: kaupunkilaiset järjestään täysin kädettömiä, pohjoisen pojat taas poronmaitoa ja puolukkapontikkaa kittaavia. Mutta hupailun taustalla on selvästi aito huoli siitä, mitä Suomessa sen sushirajan takana tapahtuu. Valtavia alueita liitetään yhteen, pienet kielet kuolevat, Nuorgamista on lähimpään synnytyssairaalaan matkaa viisisataa kilometriä. Oulalla kumppaneineen on syytäkin sisuuntua.

Sisällissotaa ei ehkä todellisuudessa tarvitse pelätä huomenna alkavaksi, mutta dystopisen sotaromaanin pohjalla vaikuttavat tunteet lienevät täysin tosia. Ainakin Heikkinen kertoo niistä sillä tavalla, ettei lukija epäile hetkeäkään. Kutturan luettua se tuntuu melkein väistämättömältä: Jos meno jatkuu nykyisenkaltaisena, menee pohjoisessa pian kuksa nurin.

 

Kutturaan ovat tutustuneet myös Raija Taikakirjaimista, Tarinautti Elma Ilona sekä Unni lukee.

 

 

Julkaistu alunperin Fifissä syyskuussa 2012.

6 responses »

  1. Kutturan hahmot ovat todellakin karikatyyrimäisiä ja poimitut tuntemukset kärjistettyjä, eivätkä yltäneet yleistystä pidemmälle. En kokenut kirjaa juurikaan hauskaksi ja Lappi on muutakin kuin saamelaiset. Oikeasti. Huolet ovat tosia, niitä voisi kyllä käsitellä toisellakin tavalla kuin upottamalla kliseisiin. Mutta joo, ehkä tälle kirjalle löytyy lukijakuntansa. Minuun se ei purrut.

    Heikkinen ei taida olla itse pois Lapista, vaan Kainuusta.

  2. Pohjois-Suomea se taitaa Kainuukin olla – tai näin ainakin tällaisen pääkaupunkiseudun kasvatin näkökulmasta.🙂 Kotipaikan ja muiden kokemusten (Heikkinen on käsittääkseni toimittajana kiertänyt pohjoista paljonkin) perusteella ajattelen, että kirjailija ammentanee tosiaan todellisuudesta, ja karikatyyrimäisyys ja kliseet ovat tietynlainen tyylivalinta. Erojen suurentelua ja värittämistä maan eri puolten välillä kulkevaa juopaa syventääkseen. (Itse olen Itä-Helsingistä, ja tunnistin kyllä monia ostarin kasvatteihin liitettyjä ei-niin-imartelevia ominaisuuksia!) Mutta voin kuvitella, että ihmiset joilla on tiukkoja sidoksia alueelle, ja joihin tällainen kirjoitustyyli ei uppoa, saattavat tosiaan tarinan näistä puolista hermostua.

  3. Heh, kaipa sitä Pohjois-Suomeksi sanotaan, mutta se on eri asia kuin Lappi (ja täälläkin on vielä todellinen Lappi joka alkaa Sodankylän korkeudelta)🙂
    Kirjailijan tyylivalinta laimentaa itse aiheen, mistä minusta olisi voinut saada irti paljon enemmänkin. Mutta se on varmaankin makukysymys.

  4. Hilpeä dystopia, sitähän tämä tosiaan taitaa olla🙂 Tuo aluepoliittinen ksotofantasia on terminä minulle uusi, mutta ajatuksena hyvinkin tuttu… Itsekin aikoinaan kärvistelin ambulanssissa Utsjoelta Rovaniemelle, kun synnyttämiseni aika tuli, joten olen aina iloinen kun joku nostaa asian tapetille tavalla tai toisella. (Ja nythän ne ovat haluamassa lopettaa synnytystoiminnan myös Rovaniemeltä – ei muuta kuin Ouluun, arvon naiset! )
    Linkitin arviosi omaan bloggaukseeni.

  5. Elma Ilona, hauska kuulla lisää pohjoisesta kotoisin olevien mielipiteitä! Itse tunnen sekä maamme pohjoispäätä yleisesti että varsinkin koko saamelaiskysymystä hävettävän huonosti, ja kuten tuossa yllä mainitsinkin, mietin jo että suututaanko tästä. Kiva siis saada aiheesta lisää irti sitä todella tuntevien kautta.

    Ja Heikkinen on tosiaan keksinyt hyvän tavan kuvata kirjaansa – lähtisiköhän tästä alkuun kokonainen genre aluepoliittisia kostofantasioita…? Lisäksi tykkään myös tavasta, jolla sinä kirjan arviossasi tiivistit: ”Hirtehisen hauska veijariromaani vakavista asioista.” Sitä tämä tosiaan on!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s