Monthly Archives: lokakuu 2012

Paulus Maasalo: Elinehto

Normaali

Elinehto lähtee rytinällä liikkeelle. Tekeillä on valtava terrori-isku. Satojatuhansia ihmisiä sairastuu ja kuolee. Lukujen tapahtumapaikat vaihtelevat Sysmästä Lontooseen sekä Miamin kautta Mogadishuun, ja Suomessa Supon ylikomisario Vesa Kaitele haetaan helikopterilla virkavapaalta ja raahataan puolipakolla takaisin töihin. Maasalo ei säästele kaasua, vaan painaa sen heti kättelyssä pohjaan asti: mitä tapahtuisi, jos pohjavesilähteisiin iskettäisiin bakteerilla, joka myrkyttäisi veden tappavaksi?”

 

Paulus Maasalon Elinehdon (Karisto 2012) arvio löytyy nyt Fifistä.

Mainokset

Matt Mogk: Everything You Ever Wanted to Know About Zombies

Normaali

Matt Mogk: Everything You Ever Wanted to Know About Zombies

Gallery 2011

304s.

Zombie Research Societyn perustaja ja johtaja Matt Mogkilla on kenties maailman coolein titteli. Lisäksi tämä on yksi maailman johtavista zombieksperteistä, ja kirjallaan Everything You Ever Wanted to Know About Zombies pyrkii vähän leikkimielisesti tekemään lukijoistakin elävien kuolleiden asiantuntijoita. Tai ainakin siinä määrin valveutuneita yksilöitä, että kun zombiapokalypsi eräänä kauniina päivänä koittaa (ja Mogkin mielestä kyseessä on nimenomaan kun, ei jos), saattaisivat he jopa selvitä hengissä.

Kirja ei ehkä aivan yllä kunnianhimoisen nimensä tasolle, mutta varsin kattavasti Mogk kyllä zombeja käsittelee. Aivan alkuun neljään osaan jaettu kirja pyrkii määrittelemään, mitä zombit oikein ovat. Tämän Mogk tekee erilaisia zombin määritelmiä sekä sitä miten populaarikulttuurissa nykyään niin tiuhaan esiintyvät zombit ovat kehittyneet ja matkansa varrella muokkaantuneet. Zombeja on tosiaan montaa eri laatua: yhdet löntystävät hitaasti ja toiset juoksevat, ja jotkut ovat henkiin heränneitä ruumiita siinä missä toiset taas viruksen valtaamia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole missään vaiheessa teknisesti ottaen heittäneet henkeään. Voiko näitä olentoja tosiaan kaikkia kutsua samalla nimellä?

Kirjan toinen osio käsittelee zombitiedettä, eri erilaisia todellisten asiantuntijoiden tekemiä ja enemmän tai vähemmän eläviin kuolleisiin liittyviä tutkimuksia. Tutkijat (Yhdysvalloissa, tietysti – siellä kaikki on mahdollista) ovatkin muun muassa kartoittaneet sitä miten zombien aivot saattaisivat toimia, miten zombien kroppa skulaisi (onko zombeilla esimerkiksi toimiva verenkierto?) ja millaisia metsästystekniikoita nämä todennäköisimmin käyttäisivät. Kauanko zombit ’elävät’? Entä nukkuvatko ne koskaan? Tämä on ehdottomasti kirjan mielenkiintoisin osuus, ja ainakin omalla kohdallani herätti pienen ammattikateuden: että jotkut tutkivat zombeja päivätyönään! Tasan eivät mene nallekarkit, sano.

Kolmas, selviytymistä käsittelevä osio voisi olla melkein mistä tahansa suurkatastrofin jälkeisistä oloista selviytymiseen neuvovasta oppaasta. Se ei siis varsinaisesti tarjoa mitään kauhean maatamullistavaa ja uutta, mutta jaksaa kyllä kiinnostaa kaltaistani wannabe-survivalistia. Viimeinen, zombeja populaarikulttuurissa käsittelevä osuus puolestaan on aika turha, ainakin jos lukija on lainkaan tutustunut zombileffoihin ja -kirjoihin kautta modernin historian.

Mikäli lähipiiriisi sattuu kuulumaan vähän säälittävä maailmanloppuaddikti, joka on tavallani lähestulkoon kykenemätön puhumaan mistään muusta kuin a) zombeista, b) apokalypsista, tai c) zombiapokalypsista, suosittelen kääräisemään tämän kirjan joululahjapakettiin. Aiheeseen perehtyneitä kirja nimittäin viihdyttää, siinä missä luultavasti vain hämmentäisi ja ehkä jopa ärsyttäisi elävät kuolleet vähän vähemmän vakavasti ottavia.

Ja nyt kun joululahjoista tuli puhe, niin mainittakoon vielä bonusvinkkinä perheen pienimpiä ajatellen: Mogk on kirjoittanut myös “kypsille lapsille” suunnatun, aika brutaalilla nimellä paiskatun kirjan That’s Not Your Mommy Anymore. Tästäpä kaikille sukulaisten mukuloille loistopaketti!

Margaret Atwood: In Other Worlds

Normaali

Margaret Atwood: In Other Worlds

Nan A. Talese 2011

272s.

Nyt mennään kyllä aika metatasolla: tämä kirja ei ole dystopia, vaan kirja dystopisista kirjoista, niiden kirjoittamisesta ja lukemisesta.

In Other Worlds -esseekokoelma tarttui mukaani kirjakaupan alennushyllystä, eikä ostopäätöstä tarvinnut pitkään pohtia. Margaret Atwood on nimittäin yksi suosikkikirjailijoitani, ja tämän dystopiat (Orjattaresi, Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit) kaikki suosikkikirjojeni listalla. Varoituksen sana lienee siis paikallaan: tapanani on lukea Atwoodia hieman ruusunpunaisten lasien läpi. Meillä kaikilla lienee kirjailija tai pari, joihin suhtaudumme aika kritiikittömästi, ja Atwood on ehdottomasti minun heikko kohtani.

In Other Worlds on varsin perinpohjainen kertomuskooste, jossa Atwood käy läpi omaa suhdettaan scifiin/spefiin niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Atwoodin kirjoja fanittavana pidin tietysti eniten osioista, joissa tämä taustoitti omia teoksiaan, mutta myös tämän pohdinnat dystopioista ja utopioista sekä näiden kahden suhteesta olivat todella kiinnostavia. Erityismaininta on annettava Atwoodin lapsuutta käsittelevälle osiolle, jossa tämä kertoo varhaisista mielikuvitusmaailmoistaan (joissa oli muun muassa lentäviä superpupuja). Atwood kuvaa todella taitavasti lapsen mielelle niin luontevaa tapaa luoda erilaisia maailmoita ja upota niihin.

Kirja pohtii myös paljon sitä, mitä scifi tarkalleen ottaen on. Atwoodhan on kuuluisa siitä, että kieltää kirjoittavansa science fictionia – hänen mukaansa esimerkiksi Oryx ja Crake on spekulatiivista fiktiota, sillä marsilaisten ja avaruussotien sijaan kirja käsittelee geenimuuntelun kaltaisia asioita joiden pohja on jo olemassa. Tästä vain vähän pidemmälle kehittelevä kirjailija ei hänen mukaansa kirjoita scifiä. Onkin hauska lukea pohdintoja paljonkin toisistaan poikkeavista määritelmistä tälle parjatulle sanalle ja genrelle. Esimerkiksi Ursula Le Guin käyttää scifi-sanaa kirjoista, jotka käsittelevät asioista jotka voisivat tapahtua – siis siitä, mitä Atwood nimittää spefiksi. Todellisuuspohjaa vailla olevia asioita Le Guin puolestaan kutsuu fantasiaksi, ja Atwood scifiksi. Erilaisia näkemyksiä siis riittää, ja jos edes nämä kaksi grande damea eivät ole asiasta yksimielisiä, niin tuskinpa fanienkaan kannattaa enää keskenään asiasta vänkyttää.

Kirjan ainoa heikohko osa olivat mielestäni eräänlaiset kirjallisuusesseet, joissa Atwood kirjoittaa itseensä vaikuttaneista teoksista ja suhteestaan niihin. Lieneekö omaa kärsimättömyyttäni, mutta en ole millään jaksaa analyysia kirjoista joita en tunne. Minulle tutuista teoksista sen sijaan luin mielelläni, ja esseet saivatkin minut kaivamaan kirjahyllyn perukoilta muun muassa Huxleyta ja Orwellia uudelleenlukuun. Täysin epäonnistunut osio ei siis ollut, vaikka myönnänkin skipanneeni esseistä muutaman vain pikaisesti niitä selaillen.

Ja sivuhuomiona jaettakoon kirjan herättämät muistot Orwellin Eläinten vallankumouksesta: Atwood oli minun tavallani saanut kirjan käsiinsä hitusen liian nuorena, ja raastava lukukokemus oli yhä mielessä. Tiedän ihan tarkalleen mitä hän tarkoittaa teoksesta kirjoittaessaan:

“To say that I was horrified of this book would be an understatement. The fate of the farm animals was so grim, the pigs were so mean and mendacious and treacherous, the sheep were so stupid. Children have a keen sense of injustice, and this was the thing that upset me the most: the pigs were so unjust. I cried my eyes out when Boxer the horse had an accident and ass carted off to be made into dog food instead of being given the quiet corner of the pasture he ha been promised.”

Voi Boxer-heppa parkaa! Pelkkä kappaleen lukeminen alkaa yhä itkettää, vaikka siitä lieneekin lähemmäs parikymmentä vuotta kun viimeksi olen kyseisen kirjan lukenut. Muistan itkeneeni isälleni, että eikö kukaan voinut hakea Boxeria pois, viedä sitä kotiin ja vaikka vähän paijata. Minä olisin ihan varmasti sen ottanut, Boxer olisi voinut asua mun huoneessa ja minä olisin rakastanut sitä ikuisesti!

Snif. Nyt pitää mennä ensin vähän itkeskelemään, ja sitten äkkiä ostamaan Eläinten vallankumous uudelleenlukua varten.

 

In Other Worlds on luettu myös Sivukirjastossa.

Mira Grant -mietintöjä

Normaali

Voisiko joku kertoa minulle, että miten ihmeessä olen onnistunut missaamaan tällaisen uutishelmen? Nimittäin: Mira Grantin Newsflesh-kirjasarjan elokuva-optio on myyty! (Ja siltä varalta, ettet vielä jaa miragrantmaniaa kanssani etkä siten tiedä mistä ihmeestä puhun, suosittelen tutustumaan Feed-, Deadline- ja Blackout -kirjoista koostuvaan sarjaan mitä pikimmiten.) Okei, tiedän toki, ettei optio välttämättä tarkoita sitä että leffa koskaan todella materialisoituisi. Ja että kirjoista tehdyt elokuvat harvoin ovat todella hyviä. Mutta siitä huolimatta olen innoissani. Tästähän saattaisi seurata vaikka oikeasti laadukas zombileffa! Hurraa!

Muita Grant-aiheisia pohdintojani tällä viikolla:

  • Lukulaitteettomuus ottaa päähän jatkuvasti enemmän, sillä tästä rajoittuneisuudestani johtuen en ole vielä saanut luettavakseni Grantin uutta novellaa, Newsflesh-maailmaan sijoittuvaa nimihirviötä San Diego 2014: The Last Stand of the California Browncoats. Asiaan on nyt kertakaikkiaan tultava muutos, ja pian sittenkin. Prkl.

  • Entä mikä ihme novella on suomeksi? Pitkä novelli? Miniromaani?

 

 

Kuvat: http://subterraneanpress.com, http://www.orbitshortfiction.com