Monthly Archives: maaliskuu 2013

Kirjanostolakko

Normaali

Lontoosta palattuani vietin yhden iltapäivän koettaen epätoivoisesti saada uusia kirjojani mahtumaan johonkin asunnon lukuisista, jo valmiiksi ylitsepursuilevista kirjahyllyistä. Ei onnistunut. Sitten yritin latoa niitä nurkista löytyvien kirjapinojen jatkeeksi, tekemättä kuitenkaan pinoista niin korkeita ja painavia että ne romahtaisivat. Ei onnistunut. Siinä lattialle levinneen kirjakasan keskellä istuessani sitten päätin, että nyt on ryhdyttävä äärimmäisyyksiin. Siis kirjanostolakkoon.

ban

Ostostopin tarkoituksena on säästää a) rahaa, ja b) kirjahyllytilaa. Samalla toivon pakottavani itseni lukemaan omasta hyllystä löytyviä to read-listan teoksia sen sijaan että haalisin ympärilleni aina vain uusia ja uusia. Päätin myös lakon kestävän huhtikuun viimeiseen päivään saakka. Silloin vietettävä Kuningattarenpäivä muuttaa nimittäin koko kaupungin yhdeksi suureksi kirpputoriksi, korottaen hyvien kirjalöytöjen mahdollisuuden sellaisiin sfääreihin ettei sitä kertakaikkiaan voi jättää väliin.

Tarkempia sääntöjä, rangaistuksista puhumattakaan, en ole vielä lakolle pohtinut. Ja ehkä niitä ei tarvitakaan – lakkoa on nimittäin kestänyt jo kaksi viikkoa, enkä ainakaan vielä ole kertaakaan hairahtanut. Hurraa! Tähän tulokseen on päästy välttämällä tiukasti kirpputoreja ja divareita sekä nettikirjakaupoissa surffailua. Oikein kiinnostaviin kirjoihin törmätessäni olen vain huokaissut syvään ja kirjannut sitten teoksen nimen ylös toivelistalleni, niin että voin pohtia asiaa uudemman kerran lakon ollessa ohitse. Kenties siihen mennessä olen vieroittautunut shoppailusta jo niin tehokkaasti, etten koe enää tarvetta saada jokaista kiinnostavaa kirjaa omakseni…?

Löytyykö lukijoista kohtalotovereita – onko kukaan teistä koskaan joutunut laittamaan stoppia kirjaostoksille?

 

Kuva: www.superficialsydney.blogspot.com

Mainokset

Uudet kannet: Fahrenheit 451

Normaali

Ray Bradburyn klassikkoteos Fahrenheit 451 on saanut viime aikoina useammatkin uudet kannet. Hieno homma – uudet painokset, joita koristaa huomiotaherättävän hieno kansi, tapaavat tuoda vanhojakin kirjoja uusien lukijoiden tietoisuuteen. Ja Fahrenheit on sen verran hieno teos, että sen soisi kaikkien lukevan.

Kustantajan kirjan 60-vuotispäivän kunniaksi järjestämän suunnittelukilpailun voitti Matthew Owen. Owenin kansi näyttää tältä:

tumblr_inline_mh7e2j6XHv1qz4rgp

Ja onhan se hieno. Jotenkin klassinen. Itse tykkään kuitenkin enemmän tästä modernimmasta versiosta, jonka on suunnitellut nainen nimeltä Elizabeth Perez. Katsokaa nyt tätä:

451

Vau.

Perez kotisivuillaan:

”Fahrenheit 451 is a novel about a dystopian future where books are outlawed and firemen burn any house that contains them. The story is about suppressing ideas, and about how television destroys interest in reading literature.

I wanted to spread the book-burning message to the book itself. The book’s spine is screen-printed with a matchbook striking paper surface, so the book itself can be burned.”

Kirjatuliaisia Lontoosta

Normaali

Kirjaostokset Lontoossa ns. lähtivät lapasesta – kotiin raahustin selkä köyryssä ostoskassien alla. Olohuoneen lattialle laskettuna uusi kirjapino ulottui puolen metrin korkeuteen. Ja kyllä, tuo puoli metriä on virallisen mittauksen tulos. En ole ihan varma, onko se vaikuttavaa vai säälittävää,

Lukemattomista löydöistä blogin aihepiiriä sivuavat ainakin nämä:

SAM_1108

China Mieville: Un Lun Dun

Paul Roberts: The End of Oil

Justin Cronin: The Passage

Zeke Teflon: Free Radicals – A Novel of Utopia and Dystopia

Margaret Atwood; Oryx and Crake

 

… Tunnen samanaikaisesti epätoivoa ja hillitöntä riemua ajatellessani to read -pinoani, joka venähti juuri kerrassaan törkeisiin korkeuksiin.

Malala Yousafzai: I have the right

Normaali

Tasa-arvon päivän kunniaksi jotakin ihan muuta. Nimittäin Gavin Aung Than -nimisen taiteilijan vaikuttava, karmiva, koskettava sarjakuvaversio Malala Yousafzain tarinasta.

malala

Malala Yousafzai (1997-) is a 15-year-old Pakistani girl who was shot in the head on the way home from school by the Taliban. Her only crime was criticising the Taliban’s strict rules against female education and standing up for her right to go to school.

Inspired by her activist father, Malala was involved in social justice from a young age. She first gained prominence at age 11, when she wrote a blog for the BBC for 10 weeks (under a pseudonym) detailing her life under Taliban rule. The blog was extremely popular and her real identity was later revealed when her father nominated her for an International Peace Prize. From there she started appearing on television, speaking against the Taliban’s ruling that banned girls from attending school. Her international status grew even more when she was featured in a New York Times documentary (which you can watch here). She continued to speak out against the Taliban and was nominated for the International Youth Peace Prize and won the inaugural Pakistan National Youth Peace Prize in 2011 (now named the National Malala Peace Prize).

On the 9th October 2012, on her way home from school, Malala was shot in the head and neck by a masked gunman (two other children, Kainat Riaz and Shazia Ramzan, were also injured). The Taliban claimed responsibility for the attack, saying that Malala was “the symbol of the infidels and obscenity”. Straight after the incident Malala was taken to Peshawar Military hospital for an initial operation where part of her skull was removed to allow room for the swelling of her brain and was later flown to the United Kingdom for further treatment. She would receive two further surgeries to insert a titanium plate in her skull and attach a cochlear device in her left ear to restore her hearing. Malala was released from hospital this month and is currently staying in her temporary home with her family in Birmingham and is expected to make a full recovery.

Malala has recently been nominated for the 2013 Nobel Peace Prize, the youngest person in history to receive the honour, and I, along with the millions of people she has inspired, am hoping this remarkable young woman wins.

– The Malala Fund was established to educate girls throughout the world.
– The quotes in the comic were taken from her blog entries, the NYT documentary and this interview Malala did with CNN.
– I illustrated the events of the shooting after reading a few sources: Daily Mail, The Guardian, CNN, ABC Australia and Wikipedia.

 

(Lähde)

Fifissä: Dies the Fire

Normaali

S. M. Stirling: Dies the Fire

Roc Books 2004

573 s.

Survivalistifantasiamättöä

En muista pitkään aikaan suhtautuneeni yhteenkään kirjaan yhtä kaksijakoisesti kuin S. M. Stirlingin eeppiseen romaaniin Dies the Fire. Stirling yhdistelee surutta post-apokalyptista selviytymistarinaa ja Sormusten herra -henkistä ritaritaistoa, ja se saa lukijan tuhisemaan tarinan hölmöyksille lähes koko kuudensivun mittaisen matkan ajan… Ja samalla koukuttumaan kirjaan täysin.

 

Lue koko arvio Fifistä!

EPILOGUE: the future of print

Normaali

Viikon netistä bongattu aarre on ehdottomasti lyhytdokkari EPILOGUE: the future of print. Visuaalisesti kaunis dokumentti käsittelee nimensä mukaisesti painettujen kirjojen tulevaisuutta. Kirja-alalla olevat ihmiset kertovat mietteitään aiheesta, ja tunnelma on jotenkin runollinen sekä levollinen, ehkä jopa lohdullinen.

Ja voi miten kauniita ovatkaan kirjat, kirjakaupat, kirjapainot ja kirjapinot! Jo pelkästään näiden asioiden silkan esteettisyyden vuoksi en usko, että paperiset kirjat koskaan kokonaan katoavat.

1 2 3 4 5 6

 

 

Lähdenkin tästä Lontooseen. Viikon kuluttua raporttia kaupungin parhaista kirjapaikoista, ellen sitten vallan eksy niihin ja päätä jättää kokonaan palaamatta!

Delirum-sarjan näyttelijät valittu

Normaali

Kuulin vasta kuukausi sitten, että Delirium-kirjoista ollaan puuhaamassa TV-sarjaa. Projekti näyttää kuitenkin etenevän vauhdilla, sillä casting-prosessi on alkanut, ja Bloody Bookaholic-blogi esitteli jo kolmea päähenkilöä näyttelemään valitut tyypit. Lenaa tulee esittämään Emma Roberts, Alexia Daren Kagasoff, ja Hanaa So You Think You Can Dance -voittaja, tanssija Jeanine Mason.

1 2 3

Teini-ikäisenä tapasin hermostua välittömästi, jos kirjaan perustuvassa elokuvassa tai sarjassa näyttelijät eivät tuntuneet sopivan hahmoihinsa. Nykyään en onneksi suhtaudu asiaan enää niin vakavasti. Mutta sanottakoon silti, että epäilen suuresti tuon vähän limaiselta näyttävän kundin kykyä kanavoida kirjan suurta, romanttista sankaria.

No, nähtäväksi jää. Luultavasti sarjasta tulee joka tapauksessa soopaa, ja sitten sen voi jättää katsomatta.

 

Ai niin, ja kiinnostuneille tiedoksi: Delirium-sarjan viimeistä osaa, eilen arvioimaani Requiemia, pääsee lukemaan HarperTeenin saitilla, täällä.

Lauren Oliver: Requiem

Normaali

Lauren Oliver: Requiem

HarperCollins 2013

391s.

9593913

Requiem is the final part of Lauren Oliver’s Delirium trilogy: the story of a girl named Lena and her quest for love in a dystopian society where love has been deemed a disease. Picking off where Pandemonium left us, Requiem shows Lena face-to-face with a past she thought was long gone. Torn between two loves, Lena has some inner turmoil to deal with – all the while trying to survive the hardships of living in the Wilds, where the net around the rebels tightens and lives are lost.

The reader is also re-introduced to Lena’s former best friend Hana, now living in the lap of luxury in their former hometown and about to marry the new mayor. Hana has been Cured, but somehow she still hasn’t forgotten all about love – or about Lena.

While the first part of the series centered around Lena’s personal revolution of falling in love, and the second part was all about her growing into a true rebel, Requiem is about the build-up to a full-scale war. And just like the previous books, Requiem is fast-paced and downright addictive. The book is clearly aimed at a YA audience and things like that damn love triangle get more attention than, say, character development… But funnily enough none of this bothered me while I burned through the pages. Oliver really knows how to hold the reader’s attention: the alternating viewpoints of Lena and Hana and cliffhangers at the end of pretty much each chapter prove it. And it was this addictive structure that kept me both captivated and pretty much oblivious to the faults of the text all the way to its epic finale.

And epic it certainly is. So while not completely without faults, Requiem is definitely a worthy conclusion to the Delirium series, and it will leave no fan disappointed.

 

Julkaistu alunperin ABC Amsterdamin blogissa.

Warren Ellis: Transmetropolitan 1-3

Normaali

Warren Ellis & Darick Rovertston: Transmetropolitan 1-3

Vertigo 2009

1 2 3

Warren Ellisin Transmetropolitan on kyberpunk-tarina vastenmielisestä ja silti jotenkin sympaattisesta gonzotoimittajasta nimeltä Spider Jerusalem.  Sarjan alussa erakkona elelevä Spider joutuu palaamaan takaisin vihaamaansa kaupunkielämään kun kustannustoimittaja ärhäkästi muistuttaa, että sopimuksen mukaan tällä riittää vielä kirjoitettavaa. Kulutushysterian ja korruption valtaamassa kaupungissa Spider alkaa sitten kaivella poliitikkojen puuhia ja kynäillä kerrassaan ilkeitä paljastusjuttuja.

Ja koska Wikipedian artikkeli kuvailee sarjan idean pähkinänkuoressa paremmin kuin itse ehkä osaisin, lainataan tähän väliin sieltä: “Spider Jerusalem dedicates himself to fighting the corruption and abuse of power of two successive United States presidents; he and his ”filthy assistants” strive to keep their world from turning more dystopian than it already is while dealing with the struggles of fame and power, brought about due to the popularity of Spider via his articles.”

Spider vihaa maailmaa ja on aikamoinen kyyninen paska, mutta tästä on silti jotenkin pakko pitää. Mies kun on loppujen lopuksi hyvän puolella ja pahaa vastaan – vaikka luultavasti sylkisi silmille, jos kuulisi jonkun kuvailevan itseään tällä tavalla. Lisäksi Ellis tekee vittumaisen päähenkilönsä kautta joitakin todella mielenkiintoisia ja pistäviä havaintoja sarjan maailmasta – ja siinä samalla siis tietysti omastamme.

That’s what a monoculture is. It’s everywhere, and it’s all the same. And it takes up alien cultures and digests them and shits them out in a homogenous building-block shape that fits seamlessly into the vast blank wall of the monoculture. This is the future. This is what we built. This is what we wanted. It must have been. Because we all had the fucking choice, didn’t we? It is only our money that allows commercial culture to flower. If we didn’t want to live like this, we could have changed it any time, by not fucking paying for it. So lets celebrate by all going out and buying the same burger.

Vaikka en täysin rakastunutkaan tarinaan, on sen maailma ehdottoman mielenkiintoinen, ja Ellisin revittely raikasta verrattuna aika lailla sliipattuihin nykysarjakuviin. Lisäksi Spiderin hahmo on jotakin sellaista, mihin en ole aiemmin lukemissani sarjakuvissa juuri törmännyt – niin kertakaikkisen epämiellyttävä, mutta samaan aikaan kertakaikkisen cool. Lisäpisteitä Spider saa myös vastentahtoisesti adoptoimastaan, ketjupolttavasta kissasta, joka on kenties paras koskaan näkemäni sarjiskatti.

Taattuun kyberpunk-tyyliin Transmetropolitan sisältää varsin runsaan määrä seksiä, huumeita ja väkivaltaa. Myös sarjan kielenkäyttö on, no, kekseliästä mutta myös aika brutaalia. Spider polkee kaikkia sovinnaisuuden rajoja niin, että välillä ihan hengästyttää. Varoituksen sanana siis alleviivattakoon, että sarja ei sovi herkästi loukkaantuville eikä yleisesti heikkohermoisille. Muut taas voivat ensin vähän kauhistella ja sitten lopulta nauraa kähistä yhdessä Spiderin kanssa. Vähän ilkeästi ehkä, mutta hei – jos maailma kerran on läpipaska paikka, niin pitäähän siitä ainakin pystyä ottamaan kaikki mahdollinen ilo irti.

Have gone to commit suicide. Intend to return from grave Friday. Feed cat.

transmetropolitan