Monthly Archives: huhtikuu 2013

Lakkorepsahdus

Normaali

No nyt se sitten tapahtui: repsahdus. Nimittäin kirjanostolakkorepsahdus.

Repsahduksen lähde oli tietysti kierrätyskauppa, jossa kävin muka muilla asioilla. ”Jos mä vain vähän vilkaisen tuota kirjaosastoa myös, silleen ihan huvikseni…” (Voi kuinka helppoa itseään onkaan huijata.) Ja mitä sieltä löytyikään! Sideshow: Max Rusid’s Photo Album Of Human Oddities, 70-luvulta peräisin oleva valokuvakirja niin sanotuista sirkuskummajaisista.

SAM_1135

Ostolakko tai ei, eihän tuollaista löytyä voinut hyllyyn jättää!

…Eihän?

Mainokset

Minikokoinen ilmaiskirjakauppa

Normaali

Kirjan ja ruusun päiväksi en ehtinyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Päivän projekti oli nimittäin minikokoisen ilmaiskirjakaupan pykääminen olohuoneen ikkunan alle. Tarvittavat materiaalit: autotallista löytynyt vanha hyllykkö sekä laatikollinen kirjoja joista päätin (sydän verta vuotaen, mutta päätin kuitenkin) hankkiutua eroon ennen muuttoa.

SAM_1122

Ilmaisia kirjoja! Ota mukaan!, kehottaa pahvinpalaselle pikaisesti sutaistu teksti. Olkaa siis hyvä, naapurit ja ohikulkijat. Älkääkä pelästykö, jos kirjoja selaillessanne yhtäkkiä bongaatte tuijottavan silmäparin ikkunan toisella puolella. Se on joko utelias kissa, tai sitten minä, jännittyneenä odottamassa löytävätkö kirjat uusia omistajia.

Kirjallisuushaaste

Normaali

Bongasin Taikakirjaimet-blogista kirjallisuusaiheisen kyselyn, ja koska kaipaan juuri nyt sijaistekemistä (deadline lähestyy, eikä minun tietenkään tee mieli kirjoittaa), annetaan mennä.

books biotv

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?

Kyle Bravon Making Stuff And Doing Things. Kevät ja tämä kirja yhdessä ovat inspiroineet minua puuhaamaan kaikenlaista pyöränhuollosta kompostikopan kokoamiseen ja pihakalusteiden rakenteluun jämälaudoista.

2. Luetko runoja?

Luen, vaikkakin nykyään huomattavasti vähemmän kuin ennen. Nuorempana harrastin runoja paljonkin, ja syytän muutoksesta ainakin osittain sitä, etten enää vietä suurinta osaa ajastani suomalaisten kirjastojen hyllyjen välissä sattumanvaraisia teoksia lehteillen. En ole tainnut vuosiin tutustua uusiin runoilijoihin, ja niinpä suosikkejani ovat yhä lukioikäisenä rakastamani Edith Södergran, Pentti Saarikoski ja Pablo Neruda.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

Toisinaan käyn kuuntelemassa kirjailijoita, mikäli kiinnostava sellainen sattuu esiintymään jossakin lähistöllä. Lisäksi käyn kirjoittajatapahtumissa. Lasketaanko ne?

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

Mira Grantin Feed-kirjasta, tai mikä ettei samantien vaikka koko Newsflesh-sarjasta. Lisäksi toivon, että Max Brooksin Word War Z-kirjasta olisi tehty kirjan henkeä kunnioittava elokuva. Okei, en ole vielä nähnyt kyseistä elokuvaa, joten on ehkä snadisti aikaista tuomita. Mutta trailereidein perusteella vaikuttaa kovasti siltä, että teos tunnelmineen on siinä lahdattu täysin.

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?

Victor Hugon Kurjat, sekä Fitzgeraldin Great Gatsbyn. Molemmat ovat ajankohtaisia juuri nyt, sillä tahtoisin katsoa niihin perustuvat elokuvat, mutta ylpeys ei anna myöten lähteä leffaan ennen kuin kirjat on kahlattu läpi.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?

Ei taida olla, sillä en juuri ujostele toisinaan hyvinkin hienostumatonta makuani. Esimerkiksi toisinaan keskittymiskykyni ollessa koetuksella luen surutta chicklitiä. Eikä edes hävetä!

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?

Seanan McGuiren. John Greenin. Cormac McCarthyn.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?

Hyvä kysymys! Jäin miettimään pitäisikö tähän valita joku minua älyllisesti kiinnostava henkilö, vaiko sittenkin joku niistä lukuisista kirjallisista sankareista, joihin olen vuosien varrella ihastunut? En osaa päättää. Sen sijaan sanon, että Pikku Naisista tuttu Jo March.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?

Tämä on ehkä ns. helppo vastaus, mutta sanon että Sofi Oksanen. Teostensa menestymisen lisäksi Oksanen on onnistunut luomaan itsestään hienon brändin, sellaisen kirjallisen julkkiksen, joita harvoin näkee. Sellainen lienee tarpeen, jos kirjallisuudella tahtoo Suomen kaltaisessa maassa elää. Ja Oksanen on onnistunut siinä hienosti.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?

Juuri ennen kirjanostolakkoni alkamista tilasin Jeanette Wintersonin Stone Gods-teoksen.

11. Mitä luet juuri nyt?

Michael Pollan: In Defence of Food

Nanni Balestrini: The Unseen

Tommi Melender: Yhden hengen orgiat

CrimethInc: Evasion

Kansikaksoset: Makers & Unwind

Normaali

Sen jälkeen kun bongasin ihkaensimmäiset kansikuvakaksoseni, olen etsinyt niitä kaikkialta suorastaan obsessiivisesti. Tänään silmääni sattuivat kannet, jotka eivät teknisesti ottaen ole aivan samanlaiset… Mutta muistuttavat kuitenkin toisiaan niin paljon, että minua vähän häiritsee.

Siispä: Cory Doctorowin Makers ja Neal Shustermanin Unwind. Kuin kaksi marjaa?

31

Fifissä: Wool

Normaali

Hugh Howey: Wool Omnibus (Wool #1-5)

Random House 2013

576 s.

wool

Omakustanne joka kannattaa lukea

Hugh Howeyn Wool-sarja on yksi viime vuosien menestyneimpiä omakustannetarinoita. Alun perin Kindle Direct Publishing -ohjelman kautta julkaistu e-novelli kasvoi kysynnän myötä useammasta osiosta koostuvaksi kertomukseksi, jonka elokuvaoikeudet on nyt kaupattu Hollywoodiin. Pitkään perinteisiä kustantajia välteltyään Howey onnistui myös neuvottelemaan itselleen erikoisen kustannussopimuksen, jonka mukaan suuri kustantaja julkaisee Woolin paperilla ja varmistaa sen pääsyn kirjakauppoihin, mutta Howey pidättää itsellään oikeudet e-kirjojen myyntiin. Fiksu mies, tuo Hugh Howey.

 

Lue Woolin arvio Fifistä!

Pratchett & Dow Smith: Mirror’s Edge

Normaali

Rhianna Pratchett & Matthew Dow Smith: Mirror’s Edge

Wildstorm 2009

144s.

1

Mirror’s Edge-sarjakuva perustuu samannimiseen tietokonepeliin, ja tietokonepeliltä se myös tuntuu – mutta hyvällä tavalla. Sarjakuva avaa pelin päähenkilön, Faithin, taustaa ja kertoo tarinan siitä miten tästä tuli runner, tavaraa ja informaatiota epätavanomaisin tavoin paikasta A paikkaan B toimittava lähetti.

Faithin asuinkaupunki on dystopinen paikka, jossa kadut ovat siistejä mutta valvonta tiukkaa. Vastarinta hyödyntääkin kommunikaatiossaan Faithin kaltaisia juoksijoita, jotka tuovat paketin aina perille – katoilla juosten, rakennusten välissä loikkien, ja liukuen ikkunallesi ilmastointiputkea pitkin.

Tietokonepelin tuntu tuleekin juuri näistä juoksukuvista, niistä välityvästä liikkeen tunteesta, ja saa miettimään millaista olisi olla supersankarimainen parkour-mestari ja todella pinkoa pilvenpiirtäjän katolta toiselle. Samaa tunnelmaa luovat sarjakuvan erikoiset värit, jotka hohkaavat kirkkaasti kuin lasitalojen pinnasta heijastuva aurinko. The Mirror’s Edge…

mirrorse2

mirrorse3

Itse sarjakuvan tarina sinänsä ei ole erityisen ihmeellinen, ja se lieneekin suunnattu jo tietokonepelin tunteville. Faithin taustaa avataan hitusen, samoin kuin sitä miten kaupungista tuli sellainen paikka kuin se nyt on. Tämä on kuitenkin tarpeeksi herättämään myös peliä ennestään tuntemattman kiinnostuksen, ja sarjakuvan luettuani minun olikin pakko hankkia tietokonepeli käsiini!

Valitettavasti en kuitenkaan voi käyttää tätä tilaa kerskuakseni pelimenestykselläni (ainakaan vielä), sillä konsoleihin ja niiden ohjaimiin tottuneelle läppärin näppäimistöllä pelaaminen tuntuu todella epäluontevalta. Nakkisormeni eivät aina ole onnistua vaadituissa näppäinyhdistelmissä, tai eivät ainakaan oikeaan aikaan, ja niinpä juoksemiseni onkin vielä aikamoista kompurointia. Faith-parka onkin pudonnut ohjaamanani alas jos jonkinmoisesta paikasta. Hups… Ehkä minun tulisi vain pitäytyä kirjojen lukemisessa? Ainakaan en ihan heti lähde ulos leikkimään parkour-sankaria.

 

Kuvat: siliconera.com

Amazon ja Goodreads ne yhteen sopii?

Normaali

Tällä viikolla kirja-alaa eniten puhuttanut uutinen lienee se, että Amazon meni ja osti Goodreadsin. Kirjanystävien reaktiot tuntuvat vaihtelevan yhdestä ääripäästä toiseen, mutta henkilökohtaisesti en ole asiasta turhan innoissani.

ga

Totta puhuakseni pidän Amazonia jo valmiiksi aika arveluttavana yrityksenä. Viime aikojen uutiset alkaen Amazonin varastojen kammottavista työoloista aina veronkiertoon ja Saksassa työntekijöitä vahtimaan palkattuihin uusnatseihin asti ovat vain lisänneet tunnetta siitä, ettei firmalla ole puhtaat jauhot pussissa. Lisäksi pidän pelottavana ajatusta tietyn tahon monopolista millä tahansa alalla. The Nationin perusteellisessa artikkelissa The Amazon Effect lainattiin asian osuvasti tiivistänyttä Andy Rossia:

”Monopolies are always problematic in a free society, and they are more so when we are dealing with the dissemination of ideas, which is what book publishing is about. –- Amazon simply has too much power in the marketplace. And when their business interest conflicts with the public interest, the public interest suffers.”

Amazonin monopoliasema on jo nyt johtanut monien pienten kirjakauppojen sulkemiseen. Lisäksi pelkään, että pian kirjoja ei voi enää ostaa, arvioida eikä niistä keskustella ilman että Amazon on jotenkin mukana prosessissa – halusimme sitä tai emme. Isoveli valvoo? Kuten twiitti pian diilin ilmoittamisen jälkeen asian ilmaisi:

@rokeandbookish: Amazon…really I’m flattered that you want to be all up in every part of my business on the interwebz but its just getting ex bf stalkerish.

Amazonilta on lupailtu, ettei Goodreads tule muuttumaan. Se jää nähtäväksi. Minä en lakanne käyttämästä Goodreadsia ainakaan välittömästi (toisaalta käytän sitä jo nyt todella epäaktiivisesti), vaan jään odottelemaan ja katselemaan miten homma etenee. Mutta jo nyt tieto siitä, että Amazon on sivuston taustapiruna, keräämässä tietoja ja ties mitä muuta puuhaavatkaan, tekee Goodreadsista huomattavasti vähemmän houkuttelevan.

 

Kuva: http://www.digitalbookworld.com

[Jotain ihan muuta] Laura Save: Paljain jaloin

Normaali

Viikon lipsahdus -otsakkeen alla ilmestyy muualla julkaistuja arvioitani kirjoista, joilla ei ole mitään tekemistä maailmanlopun kanssa.

 

Laura Save: Paljain jaloin

WSOY 2013

380s.

pj

Laura Saven Paljain jaloin nimetään sen ensisivuilla romaaniksi, mutta kirjaa on vaikea lukea vain sellaisena. Kun syöpään sairastumisesta kertovan teoksen kansiliepeessä kerrotaan kirjoittajan menehtyneen ennen teoksen julkaisua, ei lukiessaan voi teeskennellä kyseessä olevan mikä tahansa fiktiivinen tarina.

Useissa arvioissa onkin esitetty kirjan olevan enemmänkin dokumenttiromaani, ja sellaiselta se tosiaan tuntuu. Osittain Saven päiväkirjamerkintöihin perustuva kirja on paikoin puhekielinen, ja tietyssä raakuudessaan erittäin todentuntuinen. Save kertoo kaunistelematta siitä, millaista on sairastua juuri kun on uunituore äiti ja vaimo, lääketieteen opiskelija, nuori nainen jolla on kaikki vielä kovin kesken. Syövän vaikutukset omaan psyykeen, parisuhteeseen ja koko elämään tulevat tekstistä kaunistelematta esille.

Vaikka kirjan aihe on raskas, on teksti itsessään sujuvalukuista. Kielellä ei tässä kirjassa kikkailla, vaan se on olemassa ennen kaikkea välittääkseen viestin, kirjatakseen ylös Saven ajatukset vaikean matkan ajalta. Saven pöydälle avoimesti latomiin tunteisiin on helppo eläytyä, ja kirjan kiirehtii kerralla alusta loppuun, sitä kertaakaan käsistään laskematta.

Koskettavan tarinansa lisäksi Paljain jaloin toimii tarpeellisena muistutuksena ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan ja esimerkiksi SOS-kriisiauton kaltaisten palveluiden suunnattomasta tärkeydestä. Niiden merkitys sairastavalle ihmiselle tulee hyvin selväksi ja ase antaa ajattelemisen aihetta, etenkin näin budjettileikkausten ja äärimmilleen ajetun sairaanhoitohenkilökunnan aikakautena. Tuleeko sairaiden tosiaan kärsiä vielä säästöistäkin?

Kaiken kaikkiaan kyseessä on kirja, joka laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kasvokkain Saven tekstin kanssa ollessaan lukija ei voi olla miettimättä elämän ja meille suodun ajan rajallisuutta – sekä sitä, osaammeko arvostaa sitä tarpeeksi. Tuo aika kun tuntuu terveenä niin rajattomalta. Paljain jaloin tekee siis juuuri sen, mitä Save loppusanoissaan siltä toivoo: kannustaa elämään ”rohkeaa ja itsensä näköistä elämää”.

 

Julkaistu kirjallisuuslehti Lumoojan numerossa 1/2013.

10 parasta dystopista rakkaustarinaa

Normaali

Rakastan erilaisia kirjalistauksia, ja saatan viettää tuntikausia netissä niitä lueskellen. Tällä kertaa tielleni osui Flavorwire-saitin hieno lista otsikollaThe 10 Greatest Dystopian Love Stories in Literature. Se näyttää tältä:

broken-heart-40

Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go

Yevgeny Zamyatin: We

Octavia Butler: Parable of the Sower

Alan Moore & Dave Gibbons: Watchmen

George Orwell: 1984

Suzanne Collins: The Hunger Games trilogy

Jeanette Winterson: The Stone Gods

Margaret Atwood: Oryx and Crake

Stephen King: The Stand

Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

En oikein osaa sanoa, olenko listauksesta samaa mieltä. Toisaalta en myöskään osaisi kysyttäessä sanoa, että mitkä sitten ovat omasta mielestäni niitä parhaita dystopisia rakkaustarinoita. Sen kuitenkin tiedän, että toisin kuin parhaiden apokalyptisten romaanien listan kohdalla, ovat kaikki tämän listan nimekkeet itselleni tuttuja. (Pitäisikö tästä siis päätellä, että hyvien kirjojen sijaan suosin niitä joissa on jonkinlainen rakkaustarina?) Teoksista ainoastaan Butlerin ja Kingin listatut puuttuvat omasta hyllystäni. Ja okei, Watchmen löytyy poikaystävän kokoelmasta (jota luonnollisesti pidän melkein omanani, joten sitä ei lasketa).

The Stone Gods on muuten yksi viimeisiä kirjoja jotka hankin ennen ostolakkoon ryhtymistäni. Kiireellä klikkasin sen nettikaupasta tilaukseen siinä vaiheessa kun lakkopäätös oli jo melkein tehty. Ah, itseään on niin helppo huijata… 

 

Kuva: http://yastands.blogspot.com