Monthly Archives: Touko 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Normaali

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

WSOY 2012

330s.

15746205

Unna on erikoinen tyttö, joka ’skeittaa kuin Tony fucking Hawk’. Liike on Unnalle helppoa, mutta hän on myös erityisen säikky. Syy tähän selviää kun Unna törmää neljän erikoisen pojan porukkaan. Hänelle selviää, että he ovat kaikki faunoideja, osaksi eläimiä, ja Unnan voimaeläin on orava. Nuorelle tytölle avautuu uusi maailma, johon kuuluvat ihmiset lainaavat joitakin ominaisuuksiaan voimaeläimiltään. Mutta tässä maailmassa on myös Metsästäjiä…

Käärmeenlumoojassa parasta oli sen realistisuuden tuntu. Faunoidinuoret muun muassa harrastavat seksiä. Se tuntuu aidolta, ja juuri sitä odotan nuortenkirjoilta! Kirjailija ansaitsee valtavat aplodit myös ehkäisypuheen upottamisesta kirjaan. Salaman nuoret myös juovat olutta ja tupakoivatkin välillä, mutta tällaista käytöstä ei mielestäni esitetty mitenkään erityisen ihannoitavana puuhana. Kuten seksi, alkoholi ja tupakkakin vain ovat realistinen osa nuorten elämää – halusimme me vanhemmat ryppyiotsat tai emme.

Pidin paljon myös kirjan värikkäistä henkilöhahmoista. On virkistävää, että tytöille tarjotaan toisinaan myös vähän erilaisia samaistumisen malleja – esimerkiksi sellaisia kuin skeittaava ja lököhousuihin pukeutuva Unna. Myös Unnan romanttinen kiinnostuksenkohde Rufus oli sellainen tyyppi, että hetkittäin alkoi ihan itseäkin ihastuttaa! (Mutta minä olenkin heikkona tatuoituihin miehiin.) Salama on siis tehnyt hienoa työtä henkilöhahmoja kehitellessään. Jos jostakin pitää valittaa, niin hahmot eivät välttämättä aina tuntuneet aivan niin nuorilta kuin heidän sanottiin olevan, mutta olin valmis antamaan sen anteeksi.

Ja aivan erityisesti haluaisin vielä kehua Salaman kieltä. Kirjablogeissa on keskusteltu jonkin verran puhekielen käytöstä kirjojen dialogeissa, ja yleensä puhekieli kääntyykin kirjoihin kömpelösti. Silloin tuloksena on vaivaannuttavaa mä-kieltä, joka ei kuulosta luontevalta, raikkaalta eikä todelliselta. Mutta täysi kirjakieli ei oikein istu teinipäähenkilöiden suuhun sekään. Joidenkin arvioijien mielestä faunoiditeinien jutut kuulostivat oudoilta, mutta itse olen sitä mieltä, että Käärmeenlumoojassa on löydetty kielikysymykseen oikein hyvä välimuoto. Jälki on taitavaa: dialogissa käytetyt sanat ja vitsit kuulostavat todella aidoilta, tavalta jolla usein kuulee teinien puhuvan. Samalla kieli on kuitenkin myös säilyttänyt hyvältä kuulostavan rytmin eikä töksähtele. Melkein tekisi mieli vaatia Salamalta tämän salaisuutta jakoon, niin että muutkin nuortenkirjailijat voisivat ottaa asiasta mallia!

Taidan usein valittaa heppoisista nuortenkirjoista, jotka kliseisine vampyyreineen ja kömpelöine kielineen suorastaan aliarvioivat lukijoitaan. Käärmeenlumooja ei todellakaan sortunut tähän ja sen sijaan vei minut täysin mukanaan. Tällä kertaa ei tarvinnut kirjan kansien sulkemisen jälkeen katua lukemiseen kulutettua aikaa, jonka olisi voinut käyttää paremminkin! Aionkin ehdottomasti hankkia käsiini sarjan seuraavan osan, Piraijakuiskaajan, heti kun se ilmestyy.

 

Coverflip: Sukupuolitetuille kirjankansille kyytiä!

Normaali

Joko olette kuulleet kirjailija Maureen Johnsonin Coverflip-haasteesta? Kyseessä on ehdottomasti virkistävin kirjallisuusaiheinen nettimeemi pitkään aikaan! Johnson kypsyi kansisuunnitteluun, jossa kirjan kannen tyyli määräytyy kirjailijan sukupuolen mukaan. Naispuolisten kirjailijoiden teosten kannet kun tapaavat saada ylleen pinkkiä hörsöä, ihan vain siksi että ovat naisten kirjoittamia. Ja tämähän on ongelmallista monellakin tapaa.

Johnson kirjoitti aiheesta The Huffington Postissa näin:

“You are informed about a book’s perceived quality through a number of ways. Probably the biggest is the cover. — And the simple fact of the matter is, if you are a female author, you are much more likely to get the package that suggests the book is of a lower perceived quality. Because it’s ’girly’, which is somehow inherently different and easier on the palate. A man and a woman can write books about the same subject matter, at the same level of quality, and that woman is simple more likely to get the soft-sell cover with the warm glow and the feeling of smooth jazz blowing off of it.”

Niinpä Johnson pyysikin lukijoitaan auttamaan tunnettujen kirjankansien uudelleenstailaamisessa. Coverflip-haasteeseen osallistuneet ihmiset suunnittelivat uusia, nurinpäin sukupuolitettuja kansia tunnettujen kirjailijoiden teoksille. Millaiset kannet esimerkiksi Game of Thrones olisi saanut, jos kirjailija olisi ollut nainen?

thrones

Tai olisikohan Lauren Oliverin Before I Fall -teos näyttänyt samalta, jos kansi olisi suunniteltu kuten miehelle?

oliver

Entäpä sitten Vapaus, miten sen kansi olisi muuttunut jos teoksen takana olisi ollut Jonathanin sijaan Jane? Ja Naimapuuhia olisi satavarmasti saanut kovin erilaisen kannen!

franzen

eugenides

 

Lisää coverflip-haasteen parhaita kansipareja löytyy The Huffington Postin kuvagalleriasta.

Jäinkin miettimään, tapahtuuko suomalaisten kirjojen kansissa samanlaista sukupuolittamista? En ole ihan varma, mutta taidan suunnata tästä kirjahyllylle asiaa tarkastamaan. Tässähän alkaa oma photoshop-sormi syyhytä!

Michael Grant: Light

Normaali

Michael Grant: Light (Gone #6)

Katherine Tegen Books 2013

432s.

images

Light by Michael Grant is a colourful mixture of post-apocalyptic survival story, supernatural horror, and teenage love drama. It is also the sixth and final part of a series, and should most probably not be read the way I did, with no idea of what went down in the previous books. I got frustrated after just a couple of chapters – what the hell is going on here? What is this “€gaiaphage”€ everyone is on about? And is that even a real word?!

Half an hour of Wikipedia later it all started to make a bit more sense. The book tells the story of what its inhabitants call the Fallout Alley Youth Zone, or FAYZ –€ a place where one day, almost a year ago, everyone above the age of 15 just disappeared. The teens left in the area then found themselves a) separated from the rest of the world by an invisible barrier, and b) possessing superpowers. What followed was fights, famine, a killer worm plague… And some unfortunate meetings with that damn gaiaphage, a creature that wants to destroy first the FAYZ and then the rest of the world.

Light is, as the kids in the book describe it, about “€the endgame”€ – five books’ worth of adventure and survival all coming to an end. The road to that end is paved with gore, and during the books’ numerous battles kids die left and right, or just get horribly maimed in different ways. Light is surprisingly brutal for a YA book, and the faint at heart should definitely refrain from reading it.

The Guardian called the first part of the series a ”game novel”€ and that’s a fitting description for Light, too –€ the novel does feel like an action game that has just happened to take the shape of a book. So while I’m not sure if these books count as great literature, if you want to get your kid off the PlayStation and to read books instead, this series just might do the trick.

 

Arvio julkaistu ABC:n blogissa.

Päivän surullisin uutinen

Normaali

Päivän surullisin uutinen on minikokoisen ilmaiskirjakaupan poistuminen keskuudestamme. Yöllä kotiin tullessani löysin hyllyn tyhjyyttään ammottavana – ja rikottuna. Jokaikinen kirja oli viety ja hylly pistetty palasiksi.

Heitin kiukkukyynelsilmin hyllyn välittömästi roskiin. Yleensä vihaan tuhlausta ja korjaan kaiken aina kun vain voin, mutta tätä hyllyä ei tehnyt mieli kursia kasaan, korjata näin typerien tuhotöiden jälkiä. Kirjat olivat tehneet kauppansa todella hyvin ja naapurit alkaneet juuri tuoda omia ylimääräisiä kirjojaan hyllyyn hekin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjojen lisäily, järjestely sekä sen seuraaminen, millaiset ohikulkijat antoivat uudet kodit millekin teokselle, teki minut todella iloiseksi. Nyt surettaakin niin perkeleesti.

Mietin pitäisikö etsiä uusi hyllykkö ja aloittaa projekti uudelleen. Juuri nyt ei oikein tekisi mieli, mutta toisaalta en myöskään tahtoisi antaa hienon projektin kuivua kokoon typerän vandaalin vuoksi. Ehkä makustelen ajatusta vielä hetken, keräilen vähitellen kirjoja jotka joutavat omista kokoelmista pois. Ja sitten jonkin ajan kuluttua kokeilen, että uskaltaisinko jo uudestaan.

Warren Ellis & Paul Duffield: FreakAngels

Normaali

Tällä viikolla otin uudelleenlukuun FreakAngels-nettisarjakuvan, jota seurasin joitakin vuosia sitten. Silloin sarjakuva koetteli lyhytjänteisen lukijan hermoja, sillä sitä julkaistiin kerran viikossa, aina kuusi uutta sivua kerrallaan, perjantaisin suunnilleen tiettyyn kellonaikaan. Vietin monia monituisia tunteja lataamalla saittia pakkomielteisesti yhä uudelleen – joko uudet sivut ovat ilmestyneet, eivät, no joko, joko nyt…? Ja niiden kuuden sivun jälkeen seurasi taas viikon odotus! Se oli rankkaa aikaa, se.

Nyt sarja on kuitenkin luettavissa nettisivuiltaan kokonaan ja kerralla, eikä odottaa tarvitse. (Pieni vinkki tosin kiinnostuneille – muistakaahan etsiytyä aivan arkistojen perukoille, ensimmäiseen jaksoon, älkääkä vahingossa aloittako saitilla ensimmäisenä vastaan tulevasta päätösjaksosta.) Käykää siis ihmeessä friikkienkeleiden tarina. Suosittelen ehdottomasti kaikille jotka sattuvat tykkäämään steampunkista, mysteerisistä voimista sekä kauniista kuvista veden vallassa olevasta Lontoosta!

freakangels2

Tuoreeltaan, vuonna 2008, kirjoitin sarjasta Voimassa näin:

Oudot enkelit

”Englannissa syntyi 23 vuotta sitten kaksitoista kummallista lasta täsmälleen samalla hetkellä. Kuusi vuotta sitten maailma loppui. Tämä on tarina siitä, mitä tapahtui sen jälkeen.”

Internet on pullollaan erilaisia nettisarjakuvia. Vain harva niistä koukuttaa kunnolla. Mutta kun tarina alkaa näin, ja sitä käsikirjoittaa sarjakuva-alan veteraani, Marvelin X-men-sarjaakin tehtaillut Warren Ellis, voi olla varma siitä että tarjolla on jotakin uutta, erilaista ja varmasti laadukasta.

FreakAngels on steampunk-henkinen tarina, jonka näyttämönä on tulvan täyttämä, rapistunut Lontoo. Sarja käsittelee telepaattisia voimia omaavan pienen joukon, FreakAngelsien, elämää. Ja ilmeisesti heillä on jotain tekemistä sen kanssa, että maailma sellaisena kuin me sen tunnemme näyttää päättyneen…

Sarjan kuvittaja Paul Duffield ei ole kovin tunnettu sarjakuvamaailmassa – vielä. FreakAngelsien tarinaa kerrotaan mangan tahdilla, mutta tavalla joka vaatii eurooppalaiselle sarjakuvalle tyypillistä yksityiskohtien tajua. Sitä Duffieldillä riittää. Kuvat gyrokoptereilla lentävistä kauniista naisista ja Lontoosta, josta näkyvillä ovat enää vain talojen ylimmät kerrokset ja Big Benin huippu, luovat tunnelmaa tarinaan täydellisesti sopivalla tavalla.

Sarjasta huhuttiin pitkään internetin sarjakuvapiireissä ja se saavutti suuren suosion välittömästi ensimmäisen osion ilmestyttyä helmikuun puolivälissä. Ellis ja Duffield valmistelivat projektia kuukausikaupalla taatakseen sarjan pitkäaikaisuuden sekä sen, että jännitystä pidetään yllä jokaisessa viikon välein ilmestyvässä kuuden sivun jaksossa. Siinä miehet tosiaan onnistuvat ja avoimet kysymykset pitävät lukijaa otteessaan.

FreakAngels kiehtoo varmasti jokaista post-apokalyptisista visioista kiinnostunutta. Jos olet koskaan katsonut sivilisaatiomme jälkeiseen aikaan sijoittuvia surkeita elokuvia vain nähdäksesi kauniita kuvia tyhjistä, rähjäisistä kaupungeista, suosittelen Freak-Angelseihin tutustumista. Uusia jaksoja odotellessa voi fantasioida hylätystä Helsingistä ja siitä mitä itse tekisi moisen maailmanlopun sattuessa kohdalle.

Fifissä: Nokkosvallankumous

Normaali

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

WSOY 2013

445 s.

kuva-8014-textbodyrun

Tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti & rakkaustarina

Kirjat, joiden nimi sisältää sanan ”vallankumous”, ovat suuri heikkouteni – ne herättävät mielenkiintoni välittömästi ja joka ikinen kerta. Nokkosvallankumouksen kiinnostavuus ei onneksi rajoittunut vain nimeen, vaan tarinakin tempaa mukaansa. Se kertoo Nokkosista, kapinallisten lasten ja nuorten ryhmästä, joka nousee vastustamaan maailman tuhoon syössyttä Korotratoa.

Lue Nokkosvallankumouksen arvio Fifistä!

Lainasanoja: Hyväuskoinen lukija

Normaali

Nyt tuli vastaan niin hyvä lukemista koskeva lainaus, että se oli pakko kirjoittaa ensin kirjoittaa ylös ja sitten vielä tuoda tänne kaiken kansan nähtäville. Kirjailija Laura Honkasalo nimittäin kirjoitti Sininen kirjahylly-kirjablogissaan Gillian Flynnin Gone Girl-teoksesta, ja samalla itsestään lukijana näin:

”Olen tosin aika hyväuskoinen lukija, epäluotettavat kertojat vievät minua kuin pässiä narussa, kun olen humpsahtanut kirjan maailmaan.”

anagrambookshopad1

Tiedän ihan tasan tarkkaan mistä Honkasalo puhuu, sillä olen itse ihan samanlainen hyväuskoinen hölmö kerran tarinan makuun päästyäni. Olen usein kokenut jonkinlaista huonoutta siitä, että en arvaa jo ensisivuilla hovimestarin olevan murhaaja, en poimi tekstistä pieniä vinkkejä enkä kaiken kaikkiaan yleensä onnistu lukemaan kovin analyyttisesti, tarinan ulkopuolelle asettuen. Vaikka hölmöyttähän moisessa on ainoastaan se oma huonommuudentunne. Eihän lukea voi mitenkään väärin! Ja miksi ihmeestä pitää tällaisestakin asiasta kompleksi kehittää! Eikö niitä muka ole jo tarpeeksi ihan omasta takaa!

Honkasalolla onkin hyväuskoiseen lukijuuteen ihastuttavan positiivinen asenne:

”Siinä on se hyvä puoli, että yllätykset vetävät minulta maton alta.”

Nimenomaan! Minustakin on ihanaa kerta toisensa jälkeen yllättyä. Eikä, mutta se hovimestari vaikutti niin mukavalta! Siinä on jotakin lapsenmielistä, heittäytyvää ja innostuvaa. Yllättyminen muistuttaa minua ajoista jolloin en vielä kirjoittanut kirjoista, en lukenut työkseni vaan ainoastaan nautiskellen.

On siis tainnut tulla aika viskata kompleksit nurkkaan ja hyväksyä oma hyväuskoinen lukijuuteni. Yllättäkööt kirjat minut kerta toisensa jälkeen! Satuilkoot epäluotettavat kertojat mitä tykkäävät, minä uskon kaiken! Hovimestari temmeltäköön vapaana monta sataa sivua – tämä iloinen hölmö odottaa henkeään pidätellen loppuratkaisua, joka yllättää aina.

 

(Kuva: http://crackabook.wordpress.com)

Kirjanostolakon loppu

Normaali

Se on loppu ny! Ai mikä? No se pahuksen kirjanostolakko tietysti!

Jännittävää kyllä, ensimmäisenä lakon jälkeisenä päivänä minua ei vallannut järjetön kirjanostomania. Olin vähän pelännyt, että niin saattaisi käydä. Sen sijaan tepastelin ihan rauhassa ympäri ulkoilmakirpputoriksi muuttunutta kaupunkia, ja parin tunnin kierrokselta mukaani tarttuivat vain nämä teokset:

1

Olen aika iloinen ja ylpeä siitä, etten päätynyt ostamaan kaikenkarvaisia opuksia ihan silkasta ostamisen ilosta. Kirjanostolakko sai minut nimittäin pohtimaan kirjashoppailutapojani, ja onnistuin myös identifioimaan helmasyntini. Koska ostan kirjoja lähes yksinomaan käytettyinä, tulee teoksia toisinaan lapattua ostoskoriin pelkällä perusteella ”kun se nyt on tossa, ja kun kerran halvalla saa.” Niinpä hyllyyn kertyy kasoittain kirjoja, joista en kaikista ole välttämättä edes ostohetkellä hirveän innoissani.

Aika järisyttävä havainto, muuten! En ollut koskaan pitänyt itseäni niin minkäänsorttisena ostoholistina, mutta yhä tässäkin iässä voi näköjään oppia itsestään uutta. Hei, olen Oona, ja olen bookshopaholic!

Valitettavasti en kuitenkaan ole nyt täydellisen valaistunut, ja näistä hienoista havainnoista huolimatta en ole ihan heti ryhtymässä uuteen lakkoon. Moinen meinaan raastaa naista. Yritän kuitenkin pitää mielessäni lakosta oppimani asiat, ja tästä lähtien tarkastella kriittisesti jokaista kirpparipöydästä tai kierrätyskeskuksen hyllystä nappaamaani teosta: haluanko minä tämän, ihan todella? Tuntuuko siltä, että suorastaan tarvitsen tämän kirjan? En aio kieltää itseltäni teoksia jotka todella tahdon, mutta ihan-kiva-ehkä-tän-voisi-joskus-lukea -kategorian kirjojen ostamisen tulee ihan ehdottomasti loppua.

Siispä: ei enää turhakkeita! Kohti kirjakokoelmaa, jossa jokainen kirja on laulun lukemisen arvoinen!