Monthly Archives: tammikuu 2013

Rachel E. Fisher: Eden’s Root

Normaali

Rachel E. Fisher: Eden’s Root

2011

root

Lähitulevaisuuden Yhdysvalloissa kaikki ruoka on geenimuunneltua. Ihmiset syövät tietämättään myös valtavan määrän säilöntäaineita, lisäaineita, torjunta-aineita… Ja suuri osa heistä Sairastuu. Sairaus on aina jonkinlainen syöpä ja johtaa varmaan kuolemaan. Kun teini-ikäisen Fin tiedemies-isä sitten Sairastuu, kertoo tämä tyttärelleen maata ja mahdollisesti koko maailmaa uhkaavasta katastrofista: geenimuunnellut viljat ovat johtamassa valtavaan katoon ja nälänhätään. Lisäksi hän kertoo Fille huippusalaisesta projektista, pelastuksen mahdollisuudesta – Eedenistä. Fin pitää yrittää löytää tiensä sinne ja viedä perheensä turvaan.

Eden’s Root saa minulta valtavan suuren plussan mielenkiintoisesta aiheestaan. Syötäväksi kasvatettavien kasvien geenimanipulointi on tärkeä aihe, jota olen itsekin miettinyt paljon. (Mikäli joskus saisin aikaiseksi kirjoittaa pitkään suunnittelemani dystopisen romaanin, tulisi tämä teema varmasti esiin siinäkin.) Lähes yhtä suuri miinus tulee kuitenkin kirjan päähenkilöstä, joka käyttäytyy ikäänsä nähden aivan liian aikuisesti.

Kirja kärsiikin muutamasta nuortenkirjallisuuden helmasynnistä, joita olen alkanut todella vihata ja joihin suhtaudun kirja kirjalta yhä penseämmin. Tämä esiteini-ikäisen päähenkilön loputon taitavuus, rohkeus ja neuvokkuus on näistä ensimmäinen. Vielä tavallistakin epäuskottavampaa tästä tekee se, että myös tarinan aikuiset pitävät Fitä kerrassaan täydellisenä ja suostuvat siihen, että rääpälemäisestä teinistä tulee heidän selviytyjäporukkansa johtaja. Toki tämä on isänsä varoituksen ansiosta ehtinyt valmistautua katastrofiin hieman, hankkia tietoa ja taitoja… Mutta silti. Neljätoistavuotias? Ehei, en usko.

Kirjan toinen sudenkuoppa on sen kertakaikkisen geneerinen instalove-romanssi, jonka seuraaminen oli aika tuskallista. Lisäksi järkyttävä määrä tiukkoja tilanteita ja vaaroja, joista selvitään juuri ja juuri, alkoivat muistuttaa minua vuosi sitten lukemastani Birthmarked-kirjasta. Myös sen kohdalla kypsyin täysin siihen, miten överiksi tarina vedettiin, ja millaisella tuurilla teinipäähenkilö kaikesta voittajana selviytyikään. Ehkä olen tiukkapipo, mutta en vain kertakaikkiaan kestä näin epärealistisia käänteitä.

Miinuksistaan huolimatta Eden’s Root on sujuvasti kirjoitettu ja vetävä kirja, joka varmasti miellyttää kaikkia niitä jotka kaipaavat lukukokemukseltaan toimintaa eivätkä etsi epäloogisuuksia suurenuslasin kanssa. Kirjasta ei myöskään laadullisesti huomaa sen olevan omakustanne. Tekstiin oli toki jäänyt muutamia lyöntivirheitä, mutta niin käy usein myös kustannustoimitettujen kirjojen kanssa. Lisäksi joitakin osioita olisi sopinut hitusen karsia ja lyhentää… Mutta minä olen kyllä aina sitä mieltä, että teos kuin teos hyötyisi lyhentämisestä. Kaikenkaikkiaan kyseessä on siis ihan kelpo teos, joka ei ehkä varsinaisesti erotu monien muiden nuorille suunattujen dystopisten/post-apokalyptisten romaanien joukosta, mutta ei niille myöskään häviä.

 

Kirja saatu kirjailijalta Goodreasin kilpailun yhteydessä. Mielipiteeseeni kirjasta tämä ei, kuten ehkä jo arvasitte, kuitenkaan vaikuttanut.

Mainokset

Kirjasta televisiosarjaksi: Delirium

Normaali

Dystopioiden suosiolle ei kertakaikkiaan näy loppua! Genrelle ei myöskään enää riitä pelkkä kirjahyllyjemme sisällön dominoiminen, vaan pian se valtaa myös töllöttimemme. Publishers Weekly uutisoi nimittäin pari päivää sitten, että Lauren Oliverin Delirium -kirjasarjasta on mitä todennäköisemmin tulossa TV-sarja.

delirium

The Fox Network has ordered a pilot based on Lauren Oliver’s popular Delirium trilogy, just ahead of the March 5 release of book three, Requiem (Harper). Writer/executive producer Karyn Usher (Prison Break) wrote the pilot that was approved, and The Mazur Kaplan Company (as in Mitchell Kaplan of Books & Books) is executive producing along with Chernin Entertainment and Twentieth Television.

Itse valitin Deliriumin ja Pandemoniumin yhteydessä muun muassa insta-rakkauden kaltaisista nuortenkirjallisuuden kliseistä… Mutta ahmin kirjat myös suunnilleen kertalukemalla loppuun. Joten myönnetään pois: jos kirjoista tehdään TV-sarja, löytää se ihan varmasti tiensä myös minun katseluaikatauluuni.

[Jotain ihan muuta] John Green: The Fault in Our Stars

Normaali

Mietin muutama päivä sitten, miksi ihmeessä John Greenin nerokkaita nuortenkirjoja ei ole käännetty suomeksi – ja törmäsin lähes samantien WSOY:n ilmoitukseen Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjan helmikuisesta julkaisusta. Bingo!

The Fault In Our Stars -romaani tarjottiin minulle luettavaksi tuoreeltaan viime vuoden alussa, ja vaikutuin siitä suunnattomasti. Greenillä on taito kirjoittaa nuortenkirjoja, joissa lukijaa ei aliarvioida. Minulla taitaa olla tapana valittaa nuortenkirjojen epäuskottavuudesta ja siitä miten niiden laadusta ei usein voi edes puhua samana päivänä ”aikuisten kirjojen” kanssa… Ja John Greenin kirjat ovat ihana poikkeus tästä kaavasta.

 

John Green: The Fault In Our Stars

Dutton Books 2011

336s.

coverimg.php

16-year old Hazel Lancaster has never been anything but terminal. Augustus Waters is an unbelievably hot, one-legged teenage wonder currently in remission. Theirs is a match made in a support group for cancer kids, and from the start they know their love story will not be made of forever.

While the relationship of Hazel and Augustus develops quite quickly, it is luckily far from the insta-love so often seen in YA books, where the characters recognize their soulmates with barely a glance. John Green’s writing is more realistic and he describes beautifully the way Hazel and Augustus slowly learn to love each other and lean on each other, to give each other a forever within the numbered days. And how a forever like that, too, can be okay.

Even though the characters have been ravaged by cancer, The Fault In Or Stars is by no means a Cancer Book. Instead it’s a book about all the big questions – like leaving a mark in this world, and if those marks can ever be anything but scars. The same way Hazel and Augustus are not just Cancer Kids but teenagers, experiencing both happiness and hurt, trying to learn to live while feeling like grenades that will inevitably one day explode and hurt everyone they hold close.

Like his previous books, The Fault In Our Stars once again shows that John Green doesn’t shy away from the big existential questions. He also has a charmingly gentle yet sharp way of dealing with them, a skill that very few writers of young adult fiction have mastered.

Green is also known for his verbose protagonists that sometimes seem just a little too witty and wise for their years. Some might argue that Hazel and Augustus are hardly believable teenagers, but Green has a talent for creating characters that, with their all their feelings and their flaws, seem completely real. And that is why one doesn’t, in the end, really mind them being so unbelievably clever.

And when Hazel talks about Augustus and falling in love, the reader knows exactly what she means. “I fell in love the way you fall asleep: slowly, then all at once.”

Because that is exactly the way you fall in love with John Green’s books.

 

Arvio julkaistu alunperin ABC:n blogissa helmikuussa 2012.

Fifissä tänään: Talvi

Normaali

kuva-7694-textbodyrun

Editointia kaipaava ydintalvi

Antti Erosen Talvi kertoo lähitulevaisuuden Suomesta, jonka ydinsota pimentää. Ilmastopakolaiset ovat vyöryneet Eurooppaan jo jokin aika sitten ja suurvallat viettäneet viime vuodet Afrikan luonnonvaroista taistellen, mutta taivaalle yhtäkkiä ilmestyviä ydinohjuksia ei kukaan ollut odottanut. Lyhyt mutta tuhoisa sota jättää monet maailman suurkaupungeista raunioiksi, ja Suomessa taas tulee heinäkuussa pimeää kuin säkissä ja kylmää kuin keskitalvella. Tuhkasta harmaan lumen keskellä Rannan perheen kolme jäsentä, Heikki-isä ja lapset Samuli ja Suvi, yrittävät kukin pärjätä tahoillaan toivoen tapaavansa toisensa vielä jonakin päivänä.

 

Talvi-romaanin arvio Fifissä.

Kirjoja kilohintaan, eli yhden alennusmyynnin tarina

Normaali

Katrin esiteltyä viime viikolla alennusmyynneistä tekemiään kirjalöytöjä päätin minäkin vähän mainostaa omiani – osittain siksi, ettei lähipiiristä irronnut kovinkaan kummoista palautetta. Lakoniset ”Ai kato, lisää kirjoja” -tyyppiset toteamukset olivat suunnilleen ainoat kämppiksestä ja poikaystävästä irronneet kommentit.  Ja minä kun olin odottanut innostunutta vinkunaa! Eivätkö ne hölmöt tajua miten upeita löytöjä tein!

Tämänkertaiset löydöt ovat peräisin eräästä lempikirjakaupastani, Amsterdamin American Book Centeristä. Kyseinen kauppa järjestää kerran vuodessa kirjoja kilohintaan -myynnin, jossa hyllyistä uuden valikoiman tieltä poisraivattavia kirjoja kaupataan viidellä eurolla per kilo. Taivaallista! Ja koska tämä upea tapahtuma osuu joka vuosi aika tarkkaan yhteen syntymäpäiväni kanssa, menee päivä perinteikkäästi aina saman kaavan mukaan. Siis suunnilleen näin:

Syntymäpäivälahjaksi lahjakortteja -> alennusmyynti -> kaikki lahjakortit sileäksi -> kilokaupalla kirjoja kotiin.

Tänä vuonna tosin hallitsin itseni oikein erityisen hyvin, ja päädyin palaamaan kotiin vain reilut viisi kiloa uutta luettavaa pyörän pakkarilla keikkuen. Osa niistä tässä:

alekirjapino

Blogin puolella tulevat luultavasti näkymään ylläolevista teoksista ainakin nämä:

John Ajvide Lindqvist: Handling the undead

Madeleine Roux: Alison Hewitt is trapped

Forrest Griffin & Erich Krauss: Be ready when the sh*t goes down

John Skipp (ed.): Zombies – Encounters with the hungry dead

 

Alennusmyynti – mikä ihana tekosyy!

Erilaisia lukijoita

Normaali

Bongasin Papercrushed -blogista tämän listan erilaisista lukijatyypeistä ja jäin miettimään millainen lukija itse olen.

 

Different Kinds of Readers

  • The Devourer: Each book is a snack for this kind of reader–but it doesn’t mean that s/he won’t enjoy each book just as much.
  • The Lover: Books read by this kind of reader are read in hidden, stolen moments at the most unexpected times.
  • The Slow Dancer: Books are a treat that this kind of reader savors. Slow and steady wins this reader’s race, as his/her eyes take in and taste each and every word.
  • The Addict: Books are a conquest to this kind of reader. S/he will buy more books than s/he can read, but s/he will ALWAYS have something to read.
  • The Classic: Books of the past are a gift to this reader. Prose in the style of early contemporary authors, or stories written long ago, are favourites for this reader.
  • The Die-Hard: Genres are a way of life for this reader. S/he finds a niche and sticks to it–veering from what s/he knows for short bursts of time.
  • The Advocate: This reader is a lover of books. S/he is not just a reader, but an advocate of reading–hoping that the future will contain more readers.

 

The Lover en ainakaan ole – minulla on kaksi duunia, eikä siis todellakaan kovin montaa ”piilotettua, varastettua hetkeä” elämässäni! Tuollaisilla määreillä saattaisivat jäädä lukemiset vähiin.

Totta puhuakseni en myöskään ole toinen romanttiselta kuulostava lukijatyyppi, The Slow Dancer. Tapani on laukata kirjat läpi ja siirtyä aina vauhdilla kirjasta toiseen, sillä aika ei ole koskaan riittää kaiken kiinnostavan lukemiseen. Hitaan nautiskelun sijaan taidankin olla enemmän Liisa Ihmemaassa -kirjan Valkoisen kanin tapainen edestakaisin sinkoilija: Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa!

Ja en muuten tunnustaudu The Die-Hard -tyypiksi, en vaikka tämä aika naurettavan tiukka genreblogi suurimman osan ajasta onkin. Sanoisinkin siis olevani jonkinlainen The Addict/The Advocate –yhdistelmä. Kirjoja on aina liikaa, mutta en silti saa niistä tarpeekseni. Lisäksi sirottelen niitä jatkuvasti ympärilleni, siinä toivossa että joku avaisi kannet, lukisi ensimmäisen sivun, kääntäisi sitten seuraavalle… Ja sitten seuraavalle…

 

Millainen lukija sinä olet?

[Jotain ihan muuta] Margaret Killjoy (toim.): Mythmakers & Lawbreakers

Normaali

Margaret Killjoy: Mythmakers & Lawbreakers – Anarchist Writers on Fiction

AK Press 2009

140s.

5580_popup

Rakastan poliittista fiktiota, ja minulla näyttääkin parhaillaan olevan käynnissä todellinen aiheeseen keskittyvä kausi. Mythmakers & Lawbreakers onkin kenties osuvin mahdollinen kirja juuri nyt, sillä kirjailijahaastatteluista koostuva teos käsittelee anarkisteja, fiktiota, anarkistista fiktiota sekä anarkistisia fiktion kirjoittajia. Pitkissä, henkilökohtaisissa ja poliittisissa keskusteluissa monet tunnetut anarkisteiksi itsensä määrittelevät kirjoittajat puhuvat Margaret Killjoyn kanssa tekstiensä ja politiikan suhteesta sekä siitä, voiko fiktion keinoin muuttaa mitään. Haastateltujen joukoissa on joitakin ainakin suomalaisyleisölle tuntemattomampia nimiä, mutta myös sellaisia eläviä legendoja kuin V for Vendetta– ja The League of Extraordinary Gentlemen -sarjakuvistaan tunnettu Alan Moore sekä Ursula K. Le Guin.

Kaikkiaan kirjassa haastatellaan näitä kirjoittajia:

Ursula K. Le Guin

Derrick Jensen

Alan Moore

CrimethInc.

Professor Calamity

Jimmy T. Hand

Lewis Shiner

Cristy C. Road

Octavio Buenaventura

Michael Moorcock

Carissa van den Berk Clark

Rick Dakan

Jim Munroe

Starhawk

Haastattelut ovat kaikki todella mielenkiintoisia, ja Killjoy on saanut kirjailijat puhumaan lähes ajatusvirtamaiseen tyyliin, tavalla joka tuntuu aidosti suoralta ja suunnittelemattomalta. Henkilökohtaisesti rakastan tällaisia vilkaisuja kirjailijoiden mietteisiin teoksistaan ja ajatuksista niiden taustalla – olen juuri niitä ihmisiä, jotka (ilmeisesti monien kirjailijoiden kauhuksi) tahtovat paitsi lukea teoksen, myös tietää lisää itse kirjailijoista ihmisinä. Ja mikä olisikaan yhtä paljastavaa kuin vaikeiden poliittisten kysymysten pohtiminen! Naistenlehdissä nähtävät vaatekaapin sisältöä esittelevät jutut todella kalpenevat Killjoyn haastattelujen rinnalla.

“What do you feel like you’ve accomplished, on a social/political level, with your writing?”, hän kysyy Le Guinilta. “[Y]ou write about how stories can have relevance to the world around us, how stories can be ’useful’ in some way. How do you think that stories can be useful? And how do politics inform your work?”, tentataan puolestaan Alan Moorelta. Ja kirjailijat vastaavat. Pitkin, pohtivin lausein ja jopa sivujen mittaisin monologein. Vastaukset avaavat ainutkertaisen ikkunan näiden ihmisten päiden sisään, ja koinkin saavani kirjan keskusteluista huomattavasti irti kuin yhdestäkään aiemmin lukemastani kirjailijahaastattelusta.

Ja ihan vain kiinnostavana informaation murusena mainittakoon, että Ursula K. Le Guin ei varsinaisesti itse määrittele itseään anarkistiksi (sillä häneltä puuttuu omien sanojensa mukaan “the activist element”), mutta sanoo olevansa imarreltu siitä että anarkisteilla on tapana pitää häntä omanaan. Ja ihmekös tuo – monet Le Guinin teoksista (ja erityisesti Osattomien planeetta -nimellä suomennettu The Dispossessed) tutkivat anarkistisia ideoita fiktion keinoin. Le Guin on myös määritellyt anarkismin tavalla josta sekä minä että Killjoy pidämme ja jota lainaamme: “An anarchist is one who, choosing, accepts the responsibility of choice.”

Kirjan loppuun Killjoy on koonnut pitkän listan kirjoittajista, jotka ovat aikanaan tunnustautuneet anarkisteiksi tai jotka on voitu tekstiensä perusteella sellaisiksi määritellä (heidän joukossaan muun muassa William Blake, Kurt Vonnegut, Henry Miller ja Anthony Burgess). Lisäksi pohjamutia myöten asiaan perehtynyt Killjoy listaa anarkistisia yhteiskuntia käsitteleviä tarinoita, tarinoita jotka sisältävät sympaattisia anarkistihahmoja, sekä tarinoita joissa anarkistit ovat pahiksen roolissa. Paljon tämän perinpohjaisempaa ja parempaa kirjaa ei siis löydy, mikäli fiktion ja (erityisesti vasemmistoradikaalin) politiikan suhde kiinnostaa.

Kirjan voi ladata zinemuodossa ilmaiseksi osoitteessa täällä.

 

Margaret Killjoyn blogi Birds Before The Storm.

Mattias Elftorp: Piracy is Liberation

Normaali

Mattias Elftorp: Piracy is Liberation (002)

C’est Bon Kultur 2007

cover

Piracy is Liberation -sarjakuva tarttui käteeni poikaystävän hyllystä aika satunnaisesti, pelkän vetoavan nimen perusteella. Se oli luultavasti hyvä asia, sillä esimerkiksi kirjakaupan hyllyjen välissä tapahtuvan nopean, lähinnä visuaaliseen ilmeeseen keskittyvän selailun perusteella en ehkä olisi tutustunut albumiin sen enempää. Elftorpin tyyli on rosoisuudessaan ja tietynlaisessa luonnosmaisuudessaan hyvin kaukana niistä tietokoneella täyteen väritetyistä ja kaikinpuolin virheettömiksi väännetyistä jenkkisarjakuvista, joiden suuntaan (noloa kyllä) yleensä kallistun.

Sarjakuvan tarinaa ei ole varsinaisesti helppo seurata, sillä Elftorp ei selitä mitään (ja kyseessä on toinen osa sarjaan, jonka aloittavaan kirjaan en ole tutustunut). Muutenkin teos tuntuu pakenevan määrittelyjä, enkä oikein osaa kietoa sen tyyliä ja tunnelmaa minkäänlaiseen selkeään pakettiin jolla sitä kuvata. Tekijä itse sanoo siitä nettisivuillaan näin: “political theory, filtered through autobiography, masked as fiction in the form of cyberpunk postapocalypse”, ja se taitaakin olla paras mahdollinen kuvaus. Sen voin kuitenkin sanoa, että paitsi piirrostyyliltään, myös tarinan ja taustafilosofian osalta Piracy is Liberation on jotakuinkin täydellinen vastakohta tuolle aiemmin kuvailemalleni, yleensä lukemalleni sarjakuvatyylille.

Lyhyesti sanottuna asia on näin: irokeesipäiset Piracy ja Information ryhtyvät suoraan toimintaan vapauttaakseen Kaupungin asukkaat pakollisesta television katselusta. Technograph taas matkustaa tapaamaan aavikolla asuvia ikivanhoja anarkisteja. Seuraa the Desert Anarchist Manifesto:

We must also make sure that the old ideology doesn’t prevail, and that no one seizes power for themselves. Everything must be thoroughly torn down for the new to flourish. We can’t say we believe that we hold the final answer either. It has to be an ongoing evolution. Even after the revolution things cannot stay the way they are. To believe we’d ever reach a final destination would be madness. The main condition is equal opportunities…

Most of the current structures have to be torn down, because a discussion will only be possible when everyone is on the same level. When every hierarchical system is gone, knowledge will be power, so we must make sure it’s distributed properly.

When the chaos strikes, we must be the voice of order, in opposition to the voice of authority. Show the way out on the other side, without becoming leaders ourselves. Our only objective must be that power remains free from control by any group or individual. Show that the anarchist alternative is real and possible. That chaos isn’t the only way without leaders.

Työllään muun muassa karkotusten vastaista toimintaa tukeva Elftorp on siis ihastuttavan avoimesti poliittinen sarjakuvantekijä. Anarkistista ajattelua vierastavat saattavat hyvinkin vierastaa Piracy is Liberationia, mutta kaikille muille suosittelisin tarinaa ehdottomasti. Ja aivan erityisesti kaikille scifi-faneille, piraateille, tietokonenörteille ja punkkareille sekä tietokonenörttipunkkareille! Tutustuminen kannattaa aloittaa Elftorpin Piracy is Liberation -saitilta,  josta tekijä piraatti-ideologian mukaisesti tarjoaa ladattaviksi pitkiä katkelmia kirjoista pdf-muodossa sekä linkkejä sarjakuviensa torrentteihin.

Genevieve Valentine: Mechanique

Normaali

Genevieve Valentine: Mechanique – A Tale of the Circus Tresaulti

Prime Books 2011

284 s.

mechanique

<!–
_Mechaniquesta tulee välittömästi mieleen aiemmin tänä vuonna lukemani, Erin Morgensternin ihastuttava The Night Circus. Molemmissa kirjoissa tapahtumapaikkana on taianomainen sirkus, ja sirkuksen sisällä käynnissä erikoinen valtataistelu. Lisäksi molemmat kirjailijat ovat luoneet teoksiinsa todella vahvat, aivan omanlaisensa tunnelmat. Ja siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin – mutta eivät suinkaan huonolla tavalla.

Siinä missä The Night Circusin sirkus on täynnä taikaa ja jotenkin pehmeämpi sekä elegantimpi, on Mechaniquen Circus Tresaulti rujompi ja, no, mekaaninen. Sirkuksen esiintyjät ovat steampunk-henkeen paranneltuja ihmisiä, jotka kaikki tuntuvat tavalla tai toisella epätoivoisilta. Taustalla häilyy sodan repimä maailma ja kaikessa on jotakin kovin pahaenteistä.

Kirjan kertojina toimivat sekä sirkuksen pieni juoksu- ja apupoika George että kaikkitietävä kertoja. Lukijalta vaaditaan terävyyttä: sen lisäksi että kertoja vaihtuu ilman minkäänlaisia vihjeitä, loikkivat myös luvut ajassa edestakaisin. Kaikkea ei ehkä välittömästi tajua, mutta Valentinen kerronta on niin kaunista, ettei lineaarisuudesta ole niin väliksikään. Reunoiltaan vähän rispaantuneet tarinan palaset, kurkistukset sirkukseen ja sen loputtoman kiinnostavat hahmoihin olivat kerrassaan tarpeeksi pitääkseen ainakin tämän lukijan mielenkiintoa yllä.

Kuten sanottu, Mechanique on ehdottomasti yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista. Luin kirjan lähes yhteen putkeen sitä käsistäni laskematta, sillä tahdoin saada tietää taustaa kirjailijan matkalle ripottelemille vihjauksille, selvittää mikä olisi se paha joka pian tapahtuisi. Mikä on kylmän, onttoluisen Elenan salaisuus? Saako trapetsilta pudonnut Bird vihdoin kultaiset siivet joista haaveilee, ja mitä tapahtui siipien aiemmalle omistajalle…?

Ja yhtäkkiä tajuan, että en oikeastaan edes halua sanoa kirjasta tai sen henkilöhahmoista tämän enempää. Analyysit sikseen. Sanon vain: lukekaa tämä kirja.

 

Mechaniquen on lukenut (ja siitä arviossaan minua huomattavasti perusteellisemmin kirjoittanut) Raija Taikakirjaimista.

2012 kirjoina

Normaali

Vuosi loppui, ja lukuhaasteet siinä samalla. Siitä tällä tontilla surullisen vähälle huomiolle jääneestä scifi-haasteesta on turha edes tarkemmin puhua, mutta Goodreadsissa itselleni asetettu 75:n kirjan lukutavoite sen sijaan täyttyi.

Okei, Goodreads on eri mieltä, mutta vain siksi ettei sen tietokannasta löytynyt kahta lukemaani kirjaa. Mokoma.

1

Vuoden kirjoista parhaiksi osoittautuvat The Walking Dead -sarjakuva sekä Genevieve Valentinen steampunk-sirkustarina Mechanique (jonka arvio toivottavasti seuraa jo heti huomenissa). Muita minulta runsaasti tähtiä, hymynaamoja ja kaikenlaisia papukaijamerkkejä saaneita opuksia olivat muun muassa selityksiä kaipaamaton Teemestarin kirja sekä todella erikoinen ja suorastaan hengellinen zombitarina The Reapers Are The Angels. Tietokirjoista puolestaan nostettakoon esiin Jussi Viitalan hieno teos Miten maailma loppuu?

Ja koko vuoden kirjat, ne näyttävät suunnilleen tältä:

kirjat

Eikä sitten muuta kuin eteenpäin, seuraavaan lukuvuoteen! Nostin hitusen lukutavoitettani, kahdeksaankymmeneen kirjaan, ihan vain siksi että olen ylisuorittaja. Vähän veikkaan, etten tuohon lukuun pääse… Mutta onhan meillä kaikilla oltava unelmia. Muihin lukuhaasteisiin sen sijaan tuskin lähden mukaan – paitsi jos saisin vihdoinkin aikaiseksi haastaa itseni lukemaan kaikki ne omasta hyllystä löytyvät kirjat, jotka ovat odottaneet lukuvuoroaan ties kuinka pitkään… Siinä olisi sopivan haasteellinen, perkaamista kaipaava pino!